02.03.2016

Sysmän Suvisoitossa luvassa niin klassista kuin kevyempää; säveltäjävieraaksi saapuu lahtelainen taiteilija Harri Ahmas ja festivaalin päättää Vesa-Matti Loirin ”Runoilijan tie” -konsertti

Sysmän Suvisoitto -festivaali järjestetään tänä vuonna 31. kerran 2.-9.7. Sysmässä ja sen lähiseudulla. Monipuolinen tapahtuma sisältää tuttuun tapaansa niin klassista kuin kevyempää, ja taiteellisena johtajana toimii kapellimestari Esa Heikkilä.

Säveltäjävieraaksi saapuva Harri Ahmas on tunnettu sekä säveltäjänä että fagotistina ja hän toimii nykyisin Sinfonia Lahden soolofagotistina. Hänen tähänastinen runsas sävellystuotantonsa sisältää kaksi sinfoniaa, viisi konserttoa, kamarioopperat Sydänvirrat ja Käärmesormus, sovituksia sinfoniaorkesterille, teoksia puhallinorkesterille sekä lukuisia kamarimusiikkiteoksia eri kokoonpanoille. Varsinkin orkesterisovituksia on runsaasti Sinfonia Lahden levytyksinä ja fagotistina Ahmas on levyttänyt paljon nykymusiikkia. Ahmas voitti toisen palkinnon 1. kansainvälisessä Uuno Klami-sävellyskilpailussa 2004.

Kesän Suvisoiton festivaalin aikana Ahmaksen teoksia kuullaan kahdessa eri konsertissa. Avajaiskonsertissa ”Quantus tremor est futurus” Luhangan kirkossa lauantaina 2.7 kuullaan Ahmaksen kehtolaulu ’Multa kuivatkoon hänen itkunsa’ oopperasta Käärmesormus. Oopperassa tyttärensä menettänyt äiti laulaa lapselleen viimeisen kehtolaulun tämän haudalla. Taiteellinen johtaja Esa Heikkilä toteaa, että luvassa on vahva ja syvällinen kokonaisuus. Konsertin ohjelmassa on lisäksi mm. Mozartin Requiem ja esiintymässä ovat Dominante -kuoro solisteinaan Mari Palo, Tuija Knihtilä, Mika Pohjonen ja Heikki Orama sekä Lohjan kaupunginorkesteri, johtamassa Esa Heikkilä.

8.7 ”Winds & Strings” -konsertissa Sysmän kirkossa Vivo-nuoriso-orkesteri kantaesittää Heikkilän johdolla Ahmaksen säveltämän teoksen jousiorkesterille. Samassa konsertissa Ahmas myös itse esiintyy Lahden Sinfonian muusikoista koostuvan puhallinkvintettinsä Lahti Chamber Ensemblen kanssa. Kvintetti soittaa mm. Ahmaksen ’Mosaic’ -puhallinkvinteton.

Festivaalin muussa ohjelmassa konsertteja on luvassa kirkkojen lisäksi mm. Pappilan navetan vintillä, jonka kamarimusiikkikonsertissa soittavat englantilaiset sellisti Jamie Walton ja viulisti Hugo Ticciati. Suvisoittoon saadaan myös lisää lahtelaista vahvistusta pianisti Rauno Jussilasta ja viulisti Maaria Leinosta.

 

Festivaalin kevyellä puolella esiintyvät mm. Hannu Lehtonen ja Seppo Hovi, ja festivaaliviikon päättää viime vuoden ajan lähes loppuunmyyty Vesa-Matti Loirin konsertti ”Runoilijan tie”.

 

Festivaalin koko ohjelmaan voi tutustua sivulla www.suvisoitto.fi ja liput ovat jo myynnissä.