01.03.2019

Tähtilaulajien ja huippumuusikoiden kesä Urkuyö ja Aaria -festivaalilla

Urkuyö ja Aaria -festivaali tuo lukuisia laulu-, urku- ja kamarimusiikin kansainvälisiä huipputaiteilijoita kesällä Espooseen. Festivaalilla esiintyvät muun muassa laulajat Camilla Nylund, Topi Lehtipuu, Tuomas Katajala, Arttu Kataja, Tuuli Takala ja Aarne Pelkonen, pianisti Ralf Gothóni, konserttiurkurit Kalevi Kiviniemi ja Petúr Sakari, kitaristi Marzi Nyman, näyttelijä Seela Sella sekä itävaltalainen sellisti Stephan Koncz Berliinin filharmonikoista.

Festivaalin korkeatasoisen ohjelman muodostavat taidemusiikin tunnetut ja myös harvinaisemmat helmet renessanssista nykyaikaan. Taiteellisena johtajana toimii pianisti Erkki Korhonen. Avajaiskonsertti pidetään Tapiolan kirkossa 6. kesäkuuta, minkä jälkeen jokaviikkoiset myöhäisiltojen konsertit jatkuvat Espoon tuomiokirkon tunnelmallisessa keskiaikaisessa miljöössä aina torstaisin 13.6.–29.8.

Festivaalin avajaiskonsertissa 6.6. kuullaan huippukokoonpanon esittämänä Gioachino Rossinin Petite messe solennelle. Teoksen solisteina laulavat Tuuli Takala, sopraano, Anu Ontronen, mezzosopraano, Tuomas Katajala, tenori, ja Arttu Kataja, baritoni. Kamarimusiikillisen kokoonpanon täydentävät Erkki Korhonen, piano ja musiikinjohto, Joel Papinoja, piano, Jussi Littunen, harmoni sekä Urkuyö ja Aarian festivaalikuoro.

 

Aarioiden ja liedin loistoa

Euroopan oopperalavat valloittanut Camilla Nylund, sopraano, hurmaa yhdessä miehensä, hollantilaisen tenorilaulaja Anton Sariksen kanssa kauneimmilla musikaali- ja ooppera-aarioilla sekä rakkausduetoilla elokuun 22. päivä. Ikuista rakkautta – Evig kärlek -nimisessä konsertissa esiintyvät lisäksi Erica Nygård, huilu ja Niels Burgmann, urut ja piano.

Monipuolisina taiteilijoina tunnetut Topi Lehtipuu, tenori, ja Ralf Gothóni, piano, esiintyvät yhteisessä liedkonsertissaan Urkuyö ja Aariassa 1. elokuuta. Konsertin ohjelmassa on yksi taidelaulun klassikkoteoksista, Robert Schumannin Dichterliebe sekä suomalainen laulusarjahelmi, Seppo Nummen Lassi Nummen runoihin säveltämä Vuoripaimen.

Kymmenen vuotta yhdessä esiintynyt ja kansainvälisissä kilpailuissa palkittu liedduo Aarne Pelkonen, baritoni, ja Juho Alakärppä, piano, vievät matkalle ihmiselämän syvyyksiin ja vapauden kaipuuseen 4. heinäkuuta Franz Schubertin, Robert Schumannin, Gustav Mahlerin, Henri Duparcin ja Jean Sibeliuksen lauluja sisältävässä ohjelmassaan.

Näyttelijä Seela Sellan, sopraano Pia Freundin ja pianisti Kristian Attilan yhteinen esitys jatkaa ihmiselämän kysymysten pohdintaa Tänä yönä en pelkää kulkea yli pimeän -konsertissa elokuun 15. päivänä. Katri Valan Valvoja-runon säkeestä nimensä saanut esitys yhdistää musiikkia, runoja ja taiteilijaparien kirjeitä. Esityksessä kuullaan muun muassa Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan ja Ilkka Kuusiston sävellyksiä, Katri Valan, L. Onervan ja Aino Kallaksen runoja sekä Aino Sibeliuksen ja Alma Kuulan kirjeitä.

 

Instrumenttiensa huipputaitajia

Musiikin kameleonttina tunnettu kitaristi Marzi Nyman ja urkujen Paganiniksi kutsuttu konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi muodostavat esiintyjäduon, jolta voinee odottaa mitä vaan. Hengessä ja tulessa -nimisessä improvisatorisessa konsertissaan Nyman ja Kiviniemi hyödyntävät sähkökitaran ja urkujen monipuolisuutta luoden jotain uutta ja ennen kokematonta. 18. heinäkuuta kuultavan konsertin säveltäjänimiä ovat Jehan Alain, Geroges Delerue, Marzi Nyman, Léon Boëllmann ja Andreas Willscher.

Pohjois-Euroopan johtaviin konserttiurkureihin lukeutuva, Pariisin Notre Damessakin esiintynyt Pétur Sakari valloittaa Espoon tuomiokirkon urut kesäkuun 13. päivä. Nuoruus ja uutta luova urkutaide kohtaa konsertissa kokemuksen kautta syntyvät puhuttelevat tulkinnat, kun konsertin laulumusiikista vastaa baritonilegenda Jorma Hynninen. Hynnisen ohjelmassa on Toivo Kuulan, Oskar Merikannon ja Einojuhani Rautavaaran lauluja.

Berliinin filharmonikkojen sellisti Stephan Koncz esiintyy Urkuyö ja Aarian konsertissa kesäkuun 27. päivä yhdessä espoolaisten taiteilijoiden, baritoni Jussi Vänttisen ja pianisti Maija Weitzin kanssa. Itävaltalainen Koncz tunnetaan monipuolisena muusikkona, joka Berliinin filharmonian lisäksi soittaa useissa kamariyhtyeissä sekä solistina ja on myös säveltäjä ja kapellimestari. Konczin, Weitzin ja Lappeenrannan laulukilpailut tänä vuonna voittaneen Vänttisen konsertissa kuullaan muun muassa Franz Schubertin, Ludwig van Beethovenin ja Louis Spohrin musiikkia.

 

Nousevia kykyjä

Timo Mustakallio -laulukilpailun vuoden 2019 voittajia saadaan tuoreeltaan kuulla Urkuyö ja Aarian konsertissa 25. heinäkuuta. Konsertissa esiintyvät laulajat ilmoitetaan Timo Mustakallio -laulukilpailun 14.7. käytävän loppukilpailun jälkeen. Pianistina esiintyy Tuula Hällström. Konsertin yhteistyökumppaneina ovat Timo Mustakallio -säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahasto ja Savonlinnan Oopperajuhlat.

Festivaalin yhteistyö Kansan Sivistysrahastoon kuuluvan Päivi ja Paavo Lipposen rahaston kanssa jatkuu kolmatta vuotta. Tänä vuonna festivaalilla esiintyvät rahaston 2019 stipendiaatit sopraano Jutta Holmström ja basso Visa Kohva pianistinaan Erkki Korhonen. 11. heinäkuuta pidettävässä konsertissa luvassa on ooppera-aarioiden dramatiikkaa ja kesäisten laulujen herkkyyttä.

Kansallisooppera Espoossa -konsertissa 8. elokuuta Kansallisoopperan orkesterin solisteina esiintyvät sopraano Virva Puumala, joka on tämän vuoden Lappeenrannan laulukilpailujen toinen voittaja, sekä Oopperaorkesterin harpun äänenjohtajana toimiva Stefania Saglietti. Gabriel Faurén, Claude Debussyn ja Igor Stravinskyn musiikkia sisältävän konsertin johtaa Taavi Oramo, ja se järjestetään yhteistyössä Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa.

Festivaalin lopuksi elokuun 29. päivä esiintyy pääkaupunkiseudun eturivin laulajista muodostettu uusi lauluyhtye Vuo Ensemble. Yhtyeessä laulavat Olga Heikkilä, sopraano, Katariina Heikkilä, mezzosopraano, Simo Mäkinen ja Mats Lillhannus, tenori, sekä Elja Puukko ja Jussi Merikanto, basso. Lume di Notte -konsertissa kuullaan laulumusiikin mestariteoksia renessanssin ajalta meidän päiviimme asti, säveltäjinä muun muassa John Wilbye, Giaches de Wert, Carlo Gesualdo, Ildebrando Pizzetti ja John Tavener.

 

Festivaalin ilmaisohjelmat

Juhannusiltamissa 20. kesäkuuta saadaan nauttia yhteislauluista, nuorten laulajien musiikkiesityksistä ja suviyön tunnelmasta. Taiteellisen johtajan Erkki Korhosen juontamissa Juhannusiltamissa esiintyvät Laura Juvonen, sopraano, ja Aapo-Tapani Kilpelä, bassobaritoni. Juhannusiltamiin on vapaa pääsy, kuten myös ennen konsertteja pidettäviin taiteilijatapaamisiin ja urkujen esittelyihin. Avajaiskonsertin yhteydessä järjestetään taiteilijatapaaminen heti konsertin jälkeen Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa.

Festivaalin suurimmat tukijat ovat Espoon kaupunki, Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Esbo svenska församling, Espoon seurakuntayhtymä ja Taiteen edistämiskeskus.

 

Urkuyö ja Aaria festivaali 6.6.–29.8.2019

Avajaiskonsertti – Rossini: Petite messe solennelle 

Torstai 6.6. klo 19 Tapiolan kirkossa

 

Tunnelmalliset kesäiltojen konsertit

Torstaisin 13.6.–29.8. klo 21 Espoon tuomiokirkossa

 

Liput 14–39 € + toimitusmaksut alk. 1 €, lippu.fi

Koko ohjelma: http://urkuyofestival.fi/ohjelma2019/