07.08.2014

Taidekeskus Salmelan juhlanäyttely houkutteli yleisöä

Taidekeskus Salmelassa vietettiin kesällä 2014 25-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuoden ympärille kootut taidenäyttelyt, upeat konsertit sekä uuden puistonäyttämön tapahtumat löysivät yleisönsä. Salmelassa vieraili kesän aikana odotetut 29.000 taiteen ystävää.

Erityistä kiitosta keräsi Salmelan päärakennukseen koottu muistonäyttely, jossa esiteltiin teoskokoelmat jo edesmenneiltä, Salmelan historiassa vahvasti mukana olleilta taiteilijoilta. Nuorista taiteilijoista etenkin kuvataiteilija Kia Taegenin sykähdyttävä Viipuri-aiheinen teossarja ihastutti yleisöä.

Mieliinpainuvia hetkiä koettiin Salmelan päätöskonsertissa, kun Japanin itsepuolustusvoimien edustussoittokunta vieraili ensimmäistä kertaa Euroopassa. Konsertin huippuhetkiin lukeutui orkesterin tulkinta Sibeliuksen Finlandiasta, jonka aikana yleisö osoitti suosiotaan seisten. Ennen konserttia koettiin koskettava hetki kun soittokunnan jäsenet esittivät kunniafanfaarin Mäntyharjun kirkon pihalla sankarivainajien muistoksi.

Taidekeskus Salmelan juhlanäyttely on avoinna vielä 10.8. saakka joka päivä klo 11-18.

 

Salmelan uusi puistonäyttämö menestys

Kiitosta keräsi Salmelan uusi puistonäyttämö, jonka näyttämöllä esiintyivät kesän aikana muun muassa Imatra Big Band solistinaan Mikael Konttinen sekä Helsingin balalaikkaorkesteri ja sopraano Mari Palo. Puistonäyttämön konserttien kävijämäärä yllätti järjestäjän ja katsomo täyttyikin jokaisessa konsertissa viimeistä paikkaa myöten.

Puistonäyttämö tarjosi tilan myös spontaaneille taide-elämyksille läpi kesän. Ohikulkumatkalla yllättävän musiikkihetken näyttämöllä Salmelan taidevieraille tarjosivat mm. oopperalaulajat Raimo Sirkiä ja Cynthia Makris sekä pianotaiteilija Gustav Djupsjöbacka.

 

Merikanto-laulukilpailu kesällä 2015

Taidekeskus Salmelan ensi kesän avajaiskonsertissa 6.6.2015 esiintyy Hymnodia-kuoro kuoronjohtaja Jarmo Lehdon johdolla. Solistina konsertissa laulavat basso Johann Tilli sekä tenori Hannu Jurmu. Pianistina toimii Erkki Korhonen. Heinäkuun ensimmäisen viikonlopun ohjelmassa on järjestyksessään neljäs kansallinen Merikanto-laulukilpailu. Puistonäyttämön täyttää monipuolinen ohjelmisto. Konserttiohjelmistoon lukeutuvat mm. Jorma Uotisen draamakonsertti sekä big band konsertti solisteineen.

Salmelan kesän 2015 kuvataiteilijat julkistetaan alkuvuodesta.

www.taidekeskussalmela.fi