Etusivu » Uutiset » Taidekeskus Salmelan kesän 2012 kuvataiteilijat

Taidekeskus Salmelan kesän 2012 kuvataiteilijat

16.01.2012

Aaron Heino (s. 1977). Kuvanveistäjä Heinon teokset ovat utopioita, jotka kuvaavat ideaalia. Teoksia ei kuitenkaan aja eteenpäin mitkään tietyt ideat, vaan ne syntyvät ja kasvavat työskentelystä. Päivittäisen työnteon kautta teokset osallistuvat taiteilijan jokapäiväiseen elämään. Rakkaus työhön jättää materiaalin välineeksi, teosten muotojen ollessa ensisijaista. Toisaalta kiinnostus materiaalien kykyyn toimia teoksen rakenteena tai osana sitä on tärkeä rooli. Muotojen variaatiot ja eläviin organismeihin suhteutettujen olomuotojen kuvaukset synnyttävät teoksia, joilla on moninaisia merkityksiä. ”Yksilön henkilökohtaisten ideoiden syvyys kasvattaa universaaleimpia teoksia”. Eli mitä henkilökohtaisempi lähtökohta työllä on, sitä parempi veistos syntyy. Yksilöllisyys on vääjäämättä yhteydessä kollektiiviseen.

Tiina Kivinen (s.1971). Taidegraafikko Kivinen sommittelee pintaa syvällä samettisella mustalla, johon kuva pysähtyy. Musta on yhtä aikaa täysin tyhjä ja kukkuroillaan täynnä. Se on harvoin synkkä. Se on hengittävä, avara ja antaa katsojan tulkinnoille tilaa. Kun mustaa tutkii tarkemmin, havaitsee, ettei se ole missään mielessä puhdas. Kivisen musta on runsaasti taitettu. Välillä se on lämmin, välillä kylmä, koskaan se ei ole mitätön. Mustan sävyt vaikuttavat tavoilla, joita ei välittömässä katsomiskokemuksessa havaitse. Eron huomaisi, jos saman teoksen näkisi puhtaalla mustalla vedostettuna. Elävä musta ei ole ahdistava. Se on iltahämärän, horisontin ja loppuun palaneen nuotion väri. Se ei kilpaile valkoisen kanssa vaan kietoo sen vuorotellen ympärilleen ja sisäänsä. Muut värit ovat yleensä statisteja ja tämän ajattoman liiton rinnalla.

Johanna Koistinen (s. 1956). Koistista kiehtovat erityisesti luontoaiheet. Hän asuu talvet taiteen parissa Helsingissä ja kesät Kuopion Kärängän puutarhassa ammentaen uusia ideoita talven tekemiseen. Koistinen käyttää töissään usein hyvin maanläheisiä sävyjä ja hänen metalligrafiikassaan heijastuvat menneet vuosisadat ja -tuhannet. Grafiikoiden iättömyyttä lisää niiden tuorepatinointi, kuviointi, joka tuo mieleen vanhojen öljymaalausten halkeilevan pinnan. Luontoaiheisiin sisältyy myös paljon symboliikkaa. Taiteilija ei mielellään kuitenkaan analysoi teoksiaan, vaan jättää tulkinnan katsojalle. Koistisen teokset tekevät katsojasta löytöretkeilijän: Tuttuus ja outous yhdistyvät jännittävällä tavalla.

Kristian Krokfors (s. 1952). Krokforsin tyylitellyt rytmikkäät maisemat ovat taiteenharrastajille tuttuja jo vuodelta 1985, jolloin hän voitti Vuoden nuori taiteilija -palkinnon. Krokfors on työskennellyt vuosikausia johdonmukaisesti samojen teemojen parissa. Hän löytää aina uuden hienostuneen näkökulman aiheeseensa, mutta perusasiat pysyvät samoina: Tärkeintä on värisommittelu ja rytmi. Kaupunkinäkymät, kylät ja puutarhojen peittämät kukkulat ovat miltei surrealistisia sukelluksia kulttuurimaisemaan. Krokfors ei kuvaa olemassa olevia paikkoja. Hänen näkymänsä ovat synteesejä eri paikoista eri aikakausina. Vaikka suurkaupunkinäkymästä uskoo tunnistavansa Lontoon, ajattelee joku toinen sen esittävän New Yorkia. Salmelassa on esillä teoksia, jotka ovat saaneet innoituksensa taiteilijan työskennellessä Salmelan Viipurin taiteilija-ateljeessa.

Milla Kuisma (s. 1980). Salmelan kesän 2012 Nuori taiteilija Milla Kuisma kertoo työskentelystään seuraavaa: ”Maalaamalla lavastan kollaasimaisia tiloja, tapahtumapaikkoja kertomattomille tarinoille. Maisemia, joissa itsestäänselvyys ja absurdi kietoutuvat värikkäiksi vyyhdiksi ja villiintyneet puutarhat ovat täynnä salaisia piilopaikkoja. Vastakohtaisuudet ja kerroksisuus kiinnostavat minua sekä maalaustapahtumassa että teosten aiheissa. Isolla pensselillä suditut, pärskyvät ja valuvat maalipinnat saavat seurakseen siveltimellä maalatut ristipistot ja viivojen sykkyrät. Kankaalla vuorottelevat järjestys ja epäjärjestys, kohina ja hiljaisuus, syvyys ja pinta. Kupliva ilo muuttuu hetkessä menettämisen peloksi, suloinen onni sisältää pohjattoman haikeuden. Minulle tärkeää maalaamisessa on maalaamisen ilo. Maalaaminen on välineeni tutkia ja liikauttaa maailmaa ja tavoitella jotain mikä on sanojen ulottumattomissa.”

Juha Kuosmanen (s. 1981). Kuosmasen maalauksissa kuvatut tilanteet ovat pieniä tunnelmia taiteilijan omasta lähiympäristöstä, jotka ovat saaneet hänet pysähtymään. Kuosmanen haluaa muistaa nuo arjen pienet hetket, jotka tekevät elämästä mielekkään. Yksittäinen lyhyt hetki voi helposti unohtua, mutta maalausprosessin läpikäynyt muisto jää mieleen tuttuna kuvana. Kuosmanen pyrkii illuusioon, joka on kuitenkin maalattu. Kuva on realistinen kaukaa katsottuna, mutta lähempi tarkastelu tuo esiin maalaustavan ja siveltimen sattumanvaraiset liikkeet. Noissa pienissä liikkeissä tulee näkyviin se läsnäolo ja aika, jonka taiteilija on maalauksen kanssa jakanut.

Tuula Lehtinen (s. 1956). Lehtinen valmistui vuonna 1980 Suomen Taideakatemian koulusta ja on siitä lähtien ollut taiteen kentällä aktiivinen toimija ja oman alansa kehittäjä erityisesti grafiikan alueella. Hän on kuvataiteen moniosaaja, jolle arvokkaan tradition ja käsityötaidon jatkaminen ja uudistaminen on tärkeää. Salmelassa esillä oleva teoskokonaisuus kertoo hänen äitinsä, Aino Kuosan Viipurista. Maalaamisen ja painetun kuvan keinoin toteutetuissa teoksissa nivoutuu sotia edeltävä aika tähän päivään. Vanhat valokuva-albumit ja äidin kertomukset ovat olleet innoittajina teoksille, jotka muistuttavat kerroksellisuudellaan historian ja ajankulumisen suhteellisuudesta.

Elisa Lientola (s. 1979). Kuvanveistäjä Lientolalle taide on sanatonta tietoa tajunnan kynnyksellä. Elisa Lientola rakentaa fyysisiä kappaleita ankkureiksi vielä syntymättömille ajatuskuluille. Uudet teokset kumartavat elämänmysteerille; tiedolle siitä että elämällä on mieli, vaikka se joskus häviäisikin näköpiiristä. Teräs materiaalina tuntuu tarjoavan loputtomasti mahdollisuuksia, orgaanisuus on ottanut vallan työstämisessä.

Tapani Mikkonen (s. 1952). Mikkonen on monumentaaligrafiikan uranuurtaja Suomessa. Hän on sisäistänyt vahvan grafiikanperinteen, mutta hänet tunnetaan myös perinteen uudistajana. Mikkonen tuo maalauksellisia aineksia ja kolmiulotteisuutta grafiikkaan. Vaikka useat hänen töistään ovat abstrakteja, niissä on myös esittäviä elementtejä – luonto- ja kasviaiheet ovat hyvin keskeisiä. Salmelan näyttelyssä Tapani Mikkoselta on esillä luontoaiheinen, suurten maalausten sarja. Mikkosen siveltimenvedot ovat rohkeita ja voimakkaita, mutta niissä on myös keveyttä ja ilmavuutta.

Marika Mäkelä (s. 1947). Mäkelä näkee työskentelynsä eräänlaisena poistamisen ja valinnanteon prosessina, jossa lopullisia ratkaisuja ei pidä tehdä hätiköidysti. Hänen suurikokoisissa, abstrakteissa maalauksissaan on käytetty lähes kolmiulotteisia siveltimenvetoja ja väriä paksuina kerroksina. Mäkelä kutsuu töitään maalilla tehdyksi valoksi.

Tuomas Mäntynen (s. 1932). Professori Mäntynen lukeutuu Suomen tunnetuimpiin naivistimaalareihin. Mäntysen kuvien sommittelu on tasapainoista ja rauhallista, ja ilmaisussa näkyy hänen kiinnostuksensa ekspressionismiin ja informalismiin, joita hän kokeili opiskeluaikoinaan. Mäntysen Salmelan näyttelyssä mukana olevat teokset ovat öljymaalauksia kolmelta viime vuodelta. Teokset kuvaavat yleensä menneitten tapahtumien ja matkojen tunteita ja kaikuja. Taiteilija kuvaa maalauksiaan matkalla olevan yksinäisen ihmisen tapahtumaksi. Ihminen katselee aikansa syrjästä näitä tapahtumia. Kun jotain on tapahtunut, hän poistuu paikalta. Tuomas Mäntynen maalaa myös näkemystään siitä, miten ihmiset hänen ympärillään toimivat.

Topi Ruotsalainen (s. 1979). Ruotsalaisen öljyvärimaalauksissa lähtökohtana on ihminen. Teoksista löytyy ihmishahmojen keskeltä usein myös jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa, pieni symbolinen elementti, joka luo maalauksiin milloin vinksahtaneen ja humoristisen, milloin uhkaavan ja latautuneen tunnelman. Maalaustyyli hakee retro-hengessä vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä. Lopputulos on eräänlaista realismia kaikilla vapauksilla. Rennosti ja vauhdikkaasti liikkuva leveä sivellin viimeistelee maalausten välittömän tunnelman.

Arvo Siikamäki (s.1943). Kuvanveistäjä Siikamäen klassisissa veistoksissa on käytetty taidokkaasti hyväksi pronssin ja kiven ominaisuuksia. Hän pyrkii muodon yksinkertaiseen, plastisesti hallittuun kokonaisuuteen ja pinnan loppuun asti hiottuun siloisuuteen, jota elävöittävät marmorin juonteet, graniitin rakeet, pronssiin vedetyt uurteet sekä osittainen karkeahakkaus.

Salmelan näyttelyt ovat avoinna 9.6.-12.8.2012 päivittäin klo 11-18, ryhmille tilauksesta 28.5. alkaen.

Etusivu

  • Yhteistyössä: