15.01.2013

Taidekeskus Salmelan kesän 2013 ohjelma on julkistettu

Taidekeskus Salmela pitää tänä kesänä vieraitaan jännityksessä aivan kesän loppuun saakka, kun Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun voittaja julkaistaan Salmelassa heinäkuussa. Nuorten kuvataidekilpailun parhaimmisto ja Suomen merkittävimmät kuvataiteilijat yhdessä loistokkaan konserttiohjelmiston kanssa takaavat jälleen mieliinpainuvan kesän Mäntyharjun historiallisessa kirkonkylämiljöössä.

Näyttelyssä kuvataidekilpailun satoa sekä professori Reino Hietasen 80-vuotisjuhlanäyttely

Salmelan kesän 2013 kuvataiteilijat ovat taidemaalarit Alvar Gullichsen, Reino Hietanen, Anne Hyvönen, Teemu Korpela ja Antti Vuori sekä kuvanveistäjät Heikki Häiväoja ja Auli Korhonen. Lisäksi näyttelyssä esitellään kolmannen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun näyttelyluokan teoksia 12-15 taiteilijalta. Kilpailun tuomaristo valitsee näyttelyluokan maaliskuussa 2013.

Salmelan kesän Nuori taiteilija on Teemu Korpela

Salmelan kesän 2013 Nuoreksi taiteilijaksi on valittu taidemaalari Teemu Korpela (s. 1980) Imatralta. Maisteriopintojaan Kuvataideakatemiassa suorittavan Korpelan teokset ovat arkeologian kaltaista kaivautumista taiteessa ja taidehistoriassa oleviin elementteihin sekä maalauksen ihmeeseen. Teemu Korpela työskenteli Mäntyharjussa Salmelan talvistipendiaattina 2009–2010 ja hänet valittiin Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun näyttelyluokkaan 2010.

Salmelan kesän konserteissa huippunimiä

Salmelan kesän Avajaiskonsertissa 8.6. esiintyy Helsingin kaupunginorkesteri. Orkesteria johtaa virolaissyntyinen kapellimestari Olari Elts. Konsertin ohjelmassa kuullaan musiikkia mm. Schubertilta ja Mendelssohnilta.

”Sydämeni laulut” -konserttiin 14.7., Mäntyharjun kirkkoon saapuvat esiintymään oopperalaulajat Monica Groop ja Juha Kotilainen sekä pianotaiteilija Gustav Djupsjöbacka. Ohjelmassa kuullaan mm. Kimmo Hakolan Aleksis Kiven runoista säveltämä laulusarja. Salmelan kesän konserttisarjan päättää 28.7. lausuntaa ja musiikkia yhdistävä ”Kolme naista: Sanoin ja sävelin” – konsertti, jossa esiintyvät lausuntataiteilija Liisamaija Laaksonen, näyttelijä Maija-Liisa Peuhu, oopperalaulaja Johanna Rusanen sekä pianotaiteilija Antti Hotti.

Kesän uutuutena Lasten lauantai – perhetapahtuma

Tulevana kesänä Taidekeskus Salmela tuo taiteen myös lasten ja lapsiperheiden ulottuville. Lauantaina 29.6. järjestettävässä Lasten lauantai – perhetapahtumassa on luvassa jännittävää tekemistä lapsille ja lapsenmielisille. Perheiden opastettu kierros Salmelan taidenäyttelyssä innostaa sekä lasta että aikuista uppoutumaan taiteen maailmaan. Taidepajassa voi taiteilijan opastuksella luoda aivan oman teoksen. Lasten lauantai järjestetään Salmelassa nyt ensimmäistä kertaa.

Lippuvaraukset ja tiedustelut Taidekeskus Salmelasta p. 050 3388 114, info@taidekeskussalmela.fi

Taidekeskus Salmela on Mäntyharjussa sijaitseva kulttuuritapahtuma, jonka ohjelmaan kuuluvat kesäisin kuvataidenäyttelyt, konsertit ja luennot sekä 3-4 vuoden välein järjestettävät Nuorten kuvataidekilpailu ja Merikanto- laulukilpailu. Historiallisessa kirkonkylämiljöössä sijaitsevat, vuosittain vaihtuvat taidenäyttelyt esittelevät suomalaisen nykytaiteen tunnettuja nimiä ja nuoria lahjakkuuksia.

Salmelan näyttelyt ovat avoinna 8.6.–11.8.2013 päivittäin klo 11–18, ryhmille tilauksesta 27.5. alkaen.

Etusivu