23.10.2012

Taidekeskus Salmelan kuvataidekilpailu kiinnostaa nuoria taiteilijoita

Taidekeskus Salmelan kuvataidekilpailun ilmoittautumisaika päättyy 31.10.2012

Ilmoittautuminen Taidekeskus Salmelan syyskuussa julkistamaan kolmanteen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailuun päättyy lokakuun viimeinen päivä. Kuvataiteilijoille tai kuvataiteilijan ammattiin opiskeleville tarkoitettuun taidekilpailuun on jo tähän mennessä saatu runsaasti ilmoittautumisia, joista lähes puolet pääkaupunkiseudulta. Ilmoittautuneista enemmistö on naisia. Kilpailussa on mukana mm. taidemaalareita, kuvanveistäjiä, graafikoita ja valokuvataiteilijoita. Kilpailijamäärä tarkentuu reilun viikon kuluttua ilmoittautumisajan päätyttyä.

Kilpailuaineistot lähetetään helmikuun loppuun mennessä

Kuvataidekilpailuun ilmoittautuneilla on helmikuun 2013 loppuun saakka aikaa työstää ja lähettää kilpailuaineisto. Maaliskuun aikana kilpailun tuomaristo, taidemuseo Kumun johtaja Anu Liivak (puheenjohtaja), museon johtaja, filosofian tohtori Johanna Vuolasto, filosofian tohtori Pauliina Laitinen-Laiho, taidemaalari Topi Ruotsalainen ja toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala arvioivat kilpailumateriaalit. Kuvataidekilpailun Näyttelyluokkaan valitut taiteilijat julkistetaan maaliskuussa 2013. Näyttelyluokka on osa Salmelan kesän 2013 taidenäyttelyä. Näyttelyluokan teokset ovat esillä Taidekeskus Salmelan Domanderin näyttelyalueella 8.6.–12.8.2013. Näyttelytilaa Domanderin näyttelyalueella tulee olemaan noin 700m2.

Kilpailussa menestyneet Salmelan näyttelyissä 2014-2016

Kilpailu huipentuu heinäkuussa 2013 järjestettävään palkintojenjakotilaisuuteen Mäntyharjussa. Tuomaristo valitsee kesän alussa Näyttelyluokasta Kuvataidekilpailun voittajan, joka palkitaan Nokian 5.000 € nimikkopalkinnolla. Toiselle sijalle tullut taiteilija palkitaan Mäntyharjun kunnan 2.500 € nimikkopalkinnolla ja kolmannelle sijalle tullut Veikkauksen 2.000 € nimikkopalkinnolla. Lisäksi luovutetaan MTV MEDIAn 2.000 € nimikkopalkinto yleisöäänestyksen perusteella valitulle taiteilijalle. Kilpailun voittaja kutsutaan toteuttamaan näyttely Salmelaan 2014.

Nuorten kuvataidekilpailussa 2013 menestyneitä taiteilijoita tullaan kutsumaan Taidekeskus Salmelan näyttelyihin tulevina kesinä 2014-2016 ja he saavat työskentelystipendejä Salmelan talviateljeetoimintaan. Yli 60 aikaisempiin Nuorten kuvataidekilpailuihin osallistunutta taiteilijaa on ollut esillä Salmelan näyttelyissä kesinä 2006-2012.

Kuvataidekilpailun suojelijana toimii Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Taidekeskus salmela on ensi vuonna avoinna 8.6.-11.8.2013.

Etusivu