03.08.2009

Taiteiden yö tuo meriseikkailun Helsingin taivaalle

Taiteiden yönä perjantaina 21.8. ranskalainen katuteatteriryhmä Plasticiens Volants muuntaa keskustan taivaan meriakvaarioksi. Suuret heliumtäytteiset hahmot etenevät kulkueena Esplanadilta Senaatintorille ja kertovat samalla merellisen tarinan. Kaupunkispektaakkelin järjestävät Helsingin juhlaviikot ja Helsingin Sanomat.

Ranskalaisen Marc Bureaun ohjaaman parikymmenhenkisen taiteilijaryhmä Plasticiens Volantsin Perle-teos kertoo tarinan helmen matkasta läpi vedenalaisten vaarojen. Yläilmoissa tanssivia merikäärmeitä, meduusoita, valaita ja kaloja tahdittaa Phillippe Bonnetin säveltämä musiikki. Kulkueessa on mukana myös suomalainen Bad Ass Brass Band.

Kulkue lähtee Esplanadilta Ruotsalaisen teatterin päädystä klo 21 ja liikkuu kohti Senaatintoria, jossa on tapahtumaa koko kulkueen ajan klo 21 alkaen. Kaupunkispektaakkeli huipentuu noin tunnin mittaiseen loppunäytökseen Senaatintorilla alkaen n. klo 21.30.

Plasticiens Volants on kiertänyt ympäri maailmaa suurtapahtumissa ja kaupunkifestivaaleilla. Ryhmä on esiintynyt Helsingissä vuonna 2000 VR:n makasiineilla. Tuolloin ranskalaista katutaidetta seurattiin pienemmässä mittakaavassa.

Esitystä voi seurata Esplanadilla ja siirtyä sitten katsomaan Senaatintorin loppuhuipennusta. Kulku Senaatintorille Sofiankadun kautta on suljettu.

Taiteiden yön ohjelmistosta on jo julkistettu kuusi kaupunkitilateosta, jotka valittiin uutta taidetta etsivän kilpailun perusteella. Taiteiden yön koko ohjelmisto julkistetaan 6.8.

Taiteiden yö on Helsingin juhlaviikkojen suurin kaupunkitapahtuma.
Taiteiden yötä vietetään perjantaina 21.8.2009. Taiteiden yössä Juhlaviikkojen yhteistyökumppanina on Helsingin Sanomat.

***
Helsingin juhlaviikot 13.–30.8.2009

Lisätiedot:
– Tuottaja Larissa Lounassalo, puh. (09) 6126 5128, lounassalo@helsinkifestival.fi
– Tiedottaja Saara Oranen, puh. 044 566 1903, (09) 6126 5138, oranen@helsinkifestival.fi

http://www.helsinginjuhlaviikot.fi