08.07.2019

Talkootyön voimannäyte: 449 töissä Kaustinen Folk Music Festivalilla alkavan viikon aikana

Me teemme pienen kylän suuren juhlan, lukee Kaustisen kansanmusiikkijuhlien työntekijöiden paidoissa. Talkoohengen voimasta kertoo paljon se, että 4300 asukkaan kunnassa festivaalialueella on alkavalla viikolla töissä peräti 449 toimihenkilöä ja talkoolaista. Rakennustöissä on ollut etukäteen liki sata henkeä.

Sunnuntai-iltana festivaalialueelle alkoi saapua niin talkoolaisia kuin esiintyjiä tasaiseen tahtiin. Yövaellukselle lähti Järvelän kylästä satakunta retkeilijää, jotka kohtaavat matkan varrella luonnollisesti musiikkiesityksiä.

Kansainvälisyys näkyy jo avajaispäivänä
Maanantaina portit aukeavat kello 15. Heti perään kello 15.30 Pelimannitorilta starttaa Kreetan kierros -juoksutapahtuma, johon voi osallistua myös soittaen ja tanssien. Näyttävä avajaiskulkue lähtee kello 17 Osuusmeijerin pihasta.

Ensimmäisen päivän avajaisjuhlassa Keskipohjanmaa-areenalla kello 17.30 julkistetaan uudet mestaripelimannit sekä jaetaan uudistunut festivaaliplaketti ensimmäisen kerran. Plaketti on tunnus, jonka saa pyyteettömästi Kaustisen ja koko kansanmusiikkikentän hyväksi työtä tehnyt henkilö, eikä hän välttämättä ole pelimanni.

Festivaalin kansainvälisyydestä kertoo paljon se, että jo maanantaina esiintyjiä on Suomen lisäksi seuraavista maista: Kenia, Kreikka, Kypros, Romania, Ruotsi, Saksa, USA ja Venäjä.
Maksuttoman avajaispäivän tarjoaa Kaustisen seutukunta. 

FESTARIFAKTAA 2019:
4000 esiintyjää, 23 maasta
30 esiintymislavaa tai -paikkaa
1600 konserttia tai muuta tapahtumaa
449 toimihenkilöä ja talkoolaista
2500 metriä sähkökaapelia ja 30000 ruuvia
47000 käyntiä odotetaan
OHO: 180121 askelta eli 111,3 km tuotantokoordinaatorilla vuosi sitten festariviikon aikana

Kaustinen Folk Music Festival järjestetään 8.-14.7.2019.

kaustinen.net