04.11.2019

Tampere Jazz Happening: Suomen Jazzliitto ja Ylen Jazzradio palkitsivat alan tekijöitä  

Jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi vuosittaisen Yrjö-palkinnon pianisti Riitta Paakille. Palkintoteoksen toteutti kuvataiteilija Anita Naukkarinen. Jazzliitto kunnioitti myös Ylen pitkäaikaista jazztuottajaa Veli-Pekka Heinosta Andania-elämäntyöpalkinnolla. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti Porin jazzelämän monitoimimies Jyrki Laiho.

Suomen Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 kunakin vuonna ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä vuonna palkinnon vastaanotti pianisti Riitta Paakki.

– Riitta Paakki on luonut vaikuttavan uran kotimaisen jazzin huipulla, perustelee valintaa Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Jussi Fredriksson.

– Hänen hienostunut pianisminsa kumpuaa jazzmusiikin traditioista; svengaavaa ja persoonallista ilmaisua leimaa vaivattomuus ja leikkisyys.

Erityisesti 1960-luvun Blue Note -ilmaisuun syventynyt Riitta Paakki (s. 1971) on Suomen ensimmäinen taiteellisen tohtorintutkinnon suorittanut jazzpianisti. Musiikin tekemisen lisäksi hän opettaa Sibelius-Akatemiassa. Viisi albumia omalla nimellään julkaissut pianisti tunnetaan pitkäjänteisestä työstään trionsa ja nykyään myös kvartettinsa kanssa. Kvartetin ensimmäinen levytys oli vuoden 2018 Live at Koko Jazz Club, joka julkaistiin myös Japanissa. Riitta Paakki Quartet esiintyy Suomen Jazzliiton laajalla kiertueella 5.–16.11.2019.

Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taiteilijana toimi vuonna 1986 syntynyt helsinkiläinen TaM Anita Naukkarinen. Suurikokoisista, leikkisistä öljyväritöistään tunnettu Naukkarinen oli toinen vuonna 2018 julkistetun presidentti Sauli Niinistön muotokuvan tuottajista. Riitta Paakille tehty Occur (öljyväri kankaalle, 2019) syntyi Paakin musiikkia kuunnellessa:

– Musiikista koin muotoutuvan kankaalle herkkyyden, melankolian ja positiivisen rytmin jälkien vuorottelua, Naukkarinen kuvailee.

Jazzliitto on myöntänyt vuodesta 1988 asti myös harkinnanvaraista Andania-palkintoa pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen jazzin hyväksi. Tunnustuksen sai tänä vuonna Ylellä pitkän uran (1980–2015) jazztuottajana tehnyt Veli-Pekka Heinonen. Nyt jo eläkkeelle jäänyt Heinonen aloitti jazzin parissa 1970-luvun Turussa muusikkona ja toimittajana ja vaikutti Jazzliiton hallituksessa vuosina 1976–1982.
– Veli-Pekka Heinosen rakkaus jazzia ja aivan erityisesti kotimaista jazzia kohtaan on käynyt selväksi kaikille, kertoo Jazzliiton hallituksen jäsen Mikkomatti Aro.
– Jazzmuusikot ovat Ylen studiossa päässeet tekemään äänityksiä intohimoisen, huolellisen ja asiaansa paneutuneen tuottajan kanssa.

Nyt 16:tta kertaa jaettu palkinto on nimetty S/S Andania -laivan mukaan, jolla ensimmäiset jazzmuusikot saapuivat Helsinkiin vuonna 1926.

Ylen Jazzradio jakoi tapahtumassa myös Varjo-Yrjö-palkinnon työstä jazzkulttuurin hyväksi. Palkinnon vastaanotti tänä vuonna Jyrki Laiho, joka on elävöittänyt Porin jazzelämää ja esitellyt myös marginaalista jazzia muun muassa Validi Karkia -liveklubillaan ja levy-yhtiö Karkia Mistika Recordsin julkaisuilla. Varjo-Yrjö-palkinto jaettiin nyt 17. kertaa.

Tunnustukset jaettiin Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 1.11.2019 osana Suomen Jazzliiton Valtakunnallisten Jazzpäivien ja Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoa.

Vuonna 1966 perustettu suomalaisen jazzin katto-organisaatio Suomen Jazzliitto ry edistää jazzkulttuuria ja toimii jazzalan edunvalvojana Suomessa. Jazzliiton 48 jäsenyhdistystä eri puolilla maata toimivat itsenäisesti järjestäen omilla paikkakunnillaan festivaaleja, konsertteja ja tapahtumia. Keskeisimpiä Jazzliiton toimintamuotoja kotimaassa ovat valtakunnalliset kiertueet ja muut jazztapahtumat. Muita tärkeitä osa-alueita ovat toimiminen alan asiantuntijana erilaisissa kulttuurisektorin kehityshankkeissa, kansainvälinen yhteistyö sekä erilaiset tiedonvälitys- ja palvelutehtävät. Jazzliiton toimintaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. 

 

Tampere Jazz Happening 31.10.–3.11.2019

Tampere Biennale 1.–5.4.2020

Tampere Vocal Music Festival 9.–13.6.2021

tamperemusicfestivals.fi