04.11.2019

Tampere Jazz Happening valaisi pyhäinpäivän viikonlopun

Pyhäinpäivän viikonloppuna Tampereella soi jälleen laaja skaala jazzia, kun Tampere Jazz Happening täytti Tullikamarin aukion konserttipaikat modernilla jazzilla 38. kerran.

Happeningissa kuultiin räväköitä rytmejä, kauniita melodioita ja jännittäviä tyylien yhdistelmiä. Avajaiskonsertin teemamaana oli Ranska, ja yhteensä muusikoita oli 17 maasta. Festivaalia kiitettiin jälleen monipuolisesta ja mukavan arvaamattomasta ohjelmasta sekä Tullikamarin lämpimästä tunnelmasta.

Neljän päivän aikana Tampereella esiintyi kaiken kaikkiaan 25 kokoonpanoa. Perjantaina Pakkahuoneen lavalla nähtiin muun muassa kolmen pitkän linjan jazzkonkarin, Dave Hollandin, Zakir Hussainin ja Chris Potterin Cross Currents Trio. Lauantain kohokohtiin lukeutuivat vanhoja, ranskalaisia lauluja uudelleen versioinut Das Kapital sekä kuubalaisilla sävelmillään yleisön hurmannut Omar Sosa & Yilian Cañizares. Sunnuntaina Pakkahuoneen ohjelman päätti trumpetisti Ambrose Akinmusiren jazztriosta, jousikvartetista ja räppäristä koostuva Origami Harvest.

Festivaalin alustava kokonaiskäyntimäärä on noin 4700 ja festivaalin täyttöaste 92,5 prosenttia. Tampere Jazz Happening järjestetään seuraavan kerran 29.10.–1.11.2020.

 

Tampere Music Festivals

Tampere Jazz Happening 31.10.–3.11.2019

Tampere Biennale 1.–5.4.2020

Tampere Vocal Music Festival 9.–13.6.2021

tamperemusicfestivals.fi