01.02.2018

Tampereen elokuvajuhlien kilpailuelokuvat valittu

Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailuun lähetettiin tänä vuonna 301 elokuvaa, joista alle 30-minuuttisia oli 258 ja yli 30-minuuttisia 43. Näistä kilpailuun valittiin yhteensä 42 elokuvaa.

Alle 30-minuuttisten elokuvien sarjaan valittiin 29 elokuvaa, joista animaatioita 8, dokumentteja 8, fiktioita 8 ja kokeellisia 5. Mukana ovat mm. Mika Taanilan The World, (2017), Khadar Ahmedin Yövaras (2017) sekä Sanni Prihan dokumentti Puoli yhdeksän raivo (2017).

Yli 30-minuuttisten elokuvien sarjaan valittiin kahdeksan dokumenttielokuvaa.

Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta (1971) nähtiin Tampereen elokuvajuhlilla 26.2.1971 Suomen ennakkoensi-iltana. Nyt kehä kiertyy umpeen, kun kotimaisessa kilpailussa esitetään Donnerin tuore dokumentti Perkele 2 – Kuvia Suomesta.

Toisen kerran kotimaisen kilpailun historiassa esitetään edesmenneen elokuvantekijän työ. Peter von Bagh ehti kesällä 2014 aloittaa Agit-Prop dokumentin Lauluja utopiasta. Von Baghin työtoveri Jouko Aaltonen ohjasi dokumentin loppuun.

Virpi Suutarin tuore dokumentti Yrittäjä nähdään kotimaisessa kilpailussa Suomen ensi-illassa. Tampereen elokuvajuhlilla nähdään myös seuraavat dokumentit: Petteri Saarion Aktivisti, Aleksi Purasen Wheels of Freedom, sekä Niklas Kullströmin ja Martti Kaartisen G.J. Ramstedtin maailma.

Kansainvälinen kilpailu 2018

Kansainväliseen lyhytelokuvakilpailuun haki elokuvia ympäri maailmaa. Lyhytelokuvien helmiä valikoitui mukaan useasta eri maista SriLankasta Serbiaan. Kilpailuun valikoitui yhteensä 61 lyhytelokuvaa. Tänä vuonna kansainväliseen kilpailuun eteni ennätysmäärä kotimaisia lyhytelokuvia, joita on peräti viisi: Teppo Airaksisen Katto (The Ceiling, 2017), Jonna Kinan Arr. For a Scene (2017), Juho Kuosmasen Salaviinanpolttajat (The Moonshiners, 2017), Laura Hyppösen Quadraturin (2017) sekä Sirkka-Liisa Konttisen Song for Billy (2017).

 

Tuomaristot ja palkinnot 2018

Kansainvälinen kilpailu:

  • Grand Prix 5000 € sekä Suudelma-patsas (Tampereen kaupunki)
  • Kategoriapalkinnot à 1500 € sekä Suudelma-patsas:

– Paras animaatio

– Paras fiktio

– Paras dokumentti

  • Jinzhen Film Prize 2018 2000€ sekä kutsu Jinzhenin elokuvajuhlille
  • Ehdokkuus European Short Film Awards-kilpailuun (European Film Academy)
  • Yleisöpalkinto

Kansainvälisen tuomariston muodostavat Michaela Kezele (Saksa), Libby Hakaraia (Uusi-Seelanti), Jan Harlan (Englanti), Kiko Goifman (Brasilia) ja Elina Pohjola (Suomi).
Kotimainen kilpailu:

  • Yli 30-minuuttisten sarjan pääpalkinto 5000 € sekä Suudelma-patsas (Finnkino Oy)
  • Yli 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto 1500 €
  • Alle 30-minuuttisten sarjan pääpalkinto 5000 € sekä Suudelma-patsas (Oy Yleisradio Ab)
  • Alle 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto 1500 €

Kotimaisen kilpailun tuomariston muodostavat Jussi Hiltunen, Penelope Bartlett (Yhdysvallat) ja Anu Koivunen.

Kotimaisen kilpailun molempien sarjojen elokuvat sekä muut festivaalilla esitettävät uudet suomalaiset elokuvat kilpailevat myös Risto Jarva -palkinnosta (10 000 €, Suomen elokuvasäätiö) sekä Kirkon mediasäätiön palkinnosta (1500 €, Kirkon mediasäätiö).

Risto Jarva -tuomariston muodostavat Selma Vilhunen, Suvi Paavola ja Ville Suhonen.

Kirkon mediasäätiön palkinnon tuomari on Eva Wäljas.

Lisäksi kummassakin kilpailuissa jaetaan kunniamainintoja sekä yleisöpalkinnot. Kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa myönnetään lisäksi opiskelijapalkinto (SET ry, AVEK) ja nuorisotuomariston palkinto.

Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n ja kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjan pääpalkinnon voittajat pääsevät kilpailemaan Yhdysvaltain elokuva-akatemian lyhytfiktion Oscar®-palkintoehdokkuudesta. Kansainvälisen kilpailun parhaan dokumentin voittaja pääsee kilpailemaan Yhdysvaltain elokuva-akatemian lyhytdokumentin Oscar®- palkintoehdokkuudesta. Lisäksi Tampereen elokuvajuhlien kautta voi päästä BAFTA-lyhyelokuvavoittajaehdokkaaksi.

https://tamperefilmfestival.fi