15.02.2018

Tampereen elokuvajuhlien lipunmyynti alkaa

Elokuvajuhlien lipunmyynti alkaa 14.2. klo 16 Lippu.fi sivuilla sekä Lippu.fi:n toimipisteissä.

Koko ohjelmisto on nähtävissä elokuvajuhlien verkkosivuilla.

Poimintoja ohjelmistosta:

Pääosassa on tänäkin vuonna kilpailut sekä erikoisohjelmisto. Kotimaisessa kilpailussa on nähtävänä 37 elokuvaa, kansainvälisessä kilpailussa 61. Kansainväliseen kilpailuun valikoitui mukaan peräti viisi kotimaista elokuvaa: Teppo Airaksisen Katto (The Ceiling, 2017), Jonna Kinan Arr. For a Scene (2017), Juho Kuosmasen Salaviinanpolttajat (The Moonshiners, 2017), Laura Hyppösen Quadraturin (2017) sekä Sirkka-Liisa Konttisen Song for Billy (2017).

Tampereen elokuvajuhlat juhlistaa Viron 100-vuotista itsenäisyyttä. Näytöskokonaisuudessa nähdään virolaisia lyhytelokuvia Priit Pärnin animaatioista tuoreimpiin Viron taideakatemian elokuviin. Toinen iso kokonaisuus on māorielokuvat ja māorielokuvantekijät. Māoriland näytöksiin kuuluvat lasten hyväksikäyttöä käsittelevä naismāoriohjaajien Waru, protestiteosThe Price of Peace ja muut monipuolisesti lyhytelokuvat.

Retrospektiivinäytöksissä loistaa kolme kovan luokan tekijää, hollantilainen Rosto sekä kotimaisina niminä Juho Kuosmanen ja Seppo Rustanius.
Queerscenes näytöksissä tutustumme transihmisten elämään sekä lyhytelokuvien että pitkän dokumentin voimin.

Elokuvajuhlien yhteydessä järjestetään varsinaisen ohjelmiston ohella myös monenlaisia ammattilais- ja suuren yleisön tapahtumia, kuten virtuaalitodellisuuteen keskittyvä Open Eyes 2018 -seminaari ja luentosarja. Lisätietoja Tapahtuma-sivuilta.

Tampereen elokuvajuhlat järjestetään 7.-11.3.2018.