07.06.2013

Tampereen kansainvälisen Yhtyelaulukilpailun voitti ranskalainen Ommm

Tampereen Sävelen kansainvälisen Yhtyelaulukilpailun on voittanut ranskalainen Ommm. Toiseksi sijoittui virolainen JazzIn Sisters, ja jaetulla kolmannella sijalla palkittiin namibialainen Vocal Motion Six ja suomalainen Taiga.  Kilpailun finaali käytiin Tampere-talossa 5.6., ja voittaja julkaistiin torstai-iltana 6.6. päätöskonsertin lopuksi Tampere-talon Pienessä salissa.

”Ommmissa on kaikki kohdallaan”, tuomaristo tiivistää. ”Ommm on luova ja omaperäinen lauluyhtye, joka tempaa yleisön mukaansa. Laulajien erilaiset äänet toimivat hyvin yhdessä, ja naissolistien äänenkäyttö on hallittua ja soivaa. Arvostamme myös sitä, että yhtye esitti kilpailussa omia kappaleitaan.”

Ommm-yhtyeen juuret ovat elektronisessa musiikissa ja popin, hip hopin ja trip popin rytmeissä. Ommm johdattaa yleisön omaan, urbaanin sykkeen hallitsemaan maailmaansa muokkaamalla  elävää ääntä erilaisilla efekteillä. Yhtye on saavuttanut kilpailumenestystä jo ennen Tampereen Sävelen voittoa, viimeksi vuonna 2012 Vokal Total -kilpailussa Itävallassa. Ommm-yhtyeeseen kuuluvat laulajat Marion Cassel (mezzosopraano), Melody Linhart (mezzosopraano), Manon Iattoni (altto), Mathis Capiaux (baritoni), Sam A.K.A. Waxybox (beatbox) ja Julien ”Leo” David (dub master).

Tampereen Sävelen kansainvälinen yhtyelaulukilpailu on yksi korkeatasoisimmista alan kilpailuista Euroopassa. Kilpailusta on ponnistanut kuuluisuuteen muun muassa lauluyhtye Rajaton. Yhtyelaulukilpailua on järjestetty vuodesta 1989 lähtien festivaalin yhteydessä joka toinen vuosi.

Tampereen Sävel päättyy sunnuntaina 9.6.2013.