03.06.2013

Tampereen Sävel – Suomen suurin vokaalimusiikin festivaali alkaa keskiviikkona

Festivaalin avaa keskiviikkona 5.6. Krzysztof Penderecki 80 vuotta -juhlanäyttely. Avajaisten yhteydessä Maestroa haastattelee Tampereen Sävelen taiteellinen johtaja Jaakko Mäntyjärvi. Avajaiskonsertissa suomalainen huippukuoro Key Ensemble esittää mm. Pendereckin Kerubiveisun. Avajaisillan päättää Klubilla edellisen yhtyelaulukilpailun voittaja, tanskalainen Postyr Project.

Perjantaina Tuomiokirkossa soi harvoin kuultava kokonaisuus, kun Suomalainen Kamarikuoro ja Suomalainen barokkiorkesteri esittävät J.S. Bachin kaikki kuusi Motettia. Festivaalilla kuullaan monipuolisesti erilaisia kokoonpanoja suomalaisista kuoroista tunnettuihin lauluyhtyeisiin. Pohjoismaiset huiput Rajaton ja The Real Group esiintyvät yhdessä kokoonpanolla LEVELELEVEN ja mieskuoro YL saapuu solistinaan Maija Vilkkumaa.

Lauluyhtyeiden kärki soi keskiviikkona Tampere-talon Pienessä salissa, kun finaaliin valitut 15 lauluyhtyettä nousevat lavalle. Tuomariston valitsemat yhtyeet esiintyvät torstaina tiivistunnelmaisessa päätöskonsertissa.

Kuorokatselmuksessa esiintyy 59 kuoroa kolmen päivän aikana 6.–8.6. Tampere-talon Isossa salissa. Katselmuksen päätöskonsertti soi sunnuntaina klo 14. Katselmuksen ja yhtyelaulukilpailun alkupäiviin on vapaa pääsy.

30 ilmaiskonserttia ympäri kaupunkia

Kuule Sävel! -ilmaiskonserttisarja on julkaistu. Kolmekymmentä konserttia soi keskiviikosta sunnuntaihin eri puolilla Tamperetta, muun muassa Rajaportin saunalla, Laikunlavalla, pääkirjasto Metsossa, Viola-kodissa, Pohjolan päiväkodissa, Päiväkeskus Annikissa, TAYSissa ja Tampereen Taidemuseon Muumilaaksossa. Katso kaikki konsertit.

Tampereen Sävel soi tällä viikolla 5.–9.6. Keskiviikosta sunnuntaihin festivaalilla esiintyy yli 2300 laulajaa.

Tutustu koko festivaaliohjelmaan: www.tamperemusicfestivals.fi/vocal