23.05.2013

Tampereen Säveleen yli 2300 laulajaa 5.–9.6.2013

Tampereen Sävel -festivaalille saapuu kesäkuun alussa yli 2300 laulajaa 16 maasta. Festivaalilla esiintyy 65 kuoroa ja 19 lauluyhtyettä kansainvälisessä kuorokatselmuksessa, yhtyelaulukilpailussa ja konserttisarjassa.

Ohjelmassa kuullaan mm. superkokoonpanoa LEVELELEVEN (Rajaton & The Real Group) sekä useita kotimaisia huippukuoroja. Juhlavuottaan viettävä mieskuoro Ylioppilaskunnan Laulajat saapuu solistinaan Maija Vilkkumaa.

Ilmaiskonserttisarja Kuule Sävel! soi eri puolilla kaupunkia muun muassa Muumilaaksossa, päiväkodissa, päiväkeskuksessa, pääkirjasto Metsossa, TAYSissa, Lastenkulttuurikeskus Rullassa, kirkoissa ja Laikunlavalla. Kaikki laulusta innostuneet voivat osallistua Telakan yhteislaulutuokioihin torstaista lauantaihin.

Yhtyelaulukilpailu käydään Tampere-talon Pienessä salissa keskiviikkona 5.6. Kilpailu huipentuu tiivistunnelmaiseen päätöskonserttiin torstaina klo 18. Kuorokatselmuksessa esiintyy 6.–8.6. peräti 59 kuoroa Tampere-talon Isossa salissa, ja päätöskonsertissa 9.6. klo 14 kuullaan monipuolisesti katselmukseen osallistuneiden kuorojen esityksiä. Kilpailun ja katselmuksen alkupäiviin on yleisöllä vapaa pääsy.

Einojuhani Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä

Sulasolin käsikirjoitusarkistoista on löytynyt kaksi ennen julkaisematonta Einojuhani Rautavaaran sävellystä. Löytyneet laulut Tuo´os mettä kielelläsi ja Saunarukous ovat osa kolmeosaista kokonaisuutta nimeltä Suomalainen rukouskirja. Teoksen kolmas laulu on julkaistu jo aikaisemmin. Rautavaara oli teosta säveltäessään 23–24-vuotias.

Klemetti-Opiston kamarikuoro esittää Suomalaisen rukouskirjan sunnuntaina 9.6. klo 14.00 kuorokatselmuksen päätöskonsertin alussa Tampere-talon Isossa salissa. Rautavaaran käsikirjoitukseen voi tutustua Tampere-talon aulassa Kuorotorilla, joka järjestetään uutuutena Tampereen Sävelessä torstaista lauantaihin.