01.08.2014

Tampereen Teatterikesä alkaa maanantaina – festivaalilla lähes 400 tapahtumaa

Tampere muuttuu elokuisen viikon ajaksi, 4.–10.8., paitsi suomalaiseksi, myös turkkilaiseksi, hollan-tilaiseksi, kanadalaiseksi, tanskalaiseksi, virolaiseksi ja ensi kertaa myös slovenialaiseksi näyttämöksi. Kotimaisia ryhmiä festivaalin Pääohjelmistossa esiintyy 12 ja kansainvälisiä 9.

Teatterikesän taiteellinen johto, Kaarina Hazard, Mikko Kanninen ja Mikko Roiha, luonnehtii Pää-ohjelmisto-valintojaan: ”Valikoimme tämän vuoden ohjelmistoon esityksiä, joissa kaikissa korostuu oma ääni, ajattelu ja teko. Usean kohdalla myös oma kirjoittaminen. Ohjelmisto koostuu eri tavalla ajattelevien, keskenään eri mieltä olevien esitysten pyrkimyksestä hahmottaa meitä ja maailmaa, meitä maailmassa.”

Festivaalin kokonaisuuteen kuuluvat Pääohjelmiston lisäksi Keskustorille nouseva Ohjelmateltta, Pirkanmaan Osuuskaupan ja Sokos Hotels Tampereen kanssa yhteistyössä järjestettävä ravintola-festivaali Encorebaana, fringe-ohjelmisto OFF Tampere ja kymmenien tamperelaistahojen yhteis-ponnistus, karnevalistinen Tapahtumien Yö 7.8. katuteatteriesityksiä unohtamatta.

 

Case Viro ja Case OFF Nukketeatteri

Teatterikesän Case Viro tarjoaa neljä esimerkkiä virolaisesta nykyteatterista. Mukana ovat Teater NO99:n Suur õgimine, R.A.A.A.M.:n Tühermaa, Cabaret Rhizomen Mutantants ja suomalais-virolai-sena yhteistyönä syntynyt Köök. Ne toimivat mitä parhaimpina esimerkkeinä maan teatterin laji-runsaudesta ja sen teatterimaailman flowsta. Case Viro tuotetaan yhteistyössä Viron Suurlähetystön ja Eesti Instituutin kanssa ja sitä tukee Majaoja-säätiö ja Viron kulttuuriministeriö. Viron kulttuuri-ministeri Urve Tiidus vierailee festivaalilla 5.–6.8.

Uusia tuulia OFF-ohjelmistoon puhaltaa Case OFF Nukketeatteri -kokonaisuus, jossa nähdään viiden eri nukketeatteriryhmän produktiot.

Kaikkiaan Teatterikesän tilaisuuksia on 385, joista suurin osa on maksuttomia.

 

Avajaistervehdyksen tuo ministeri Viitanen

46. Teatterikesän avajaiset järjestetään tiistaina klo 12.00 Vanhan kirjastotalon puiston Laikunlavalla. Avajaistervehdyksen festivaalille tuo kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen. Teatterikesän Pää-ohjelmiston pähkinänkuoressa valottaa taiteellinen johtoryhmä.

 

Verkkosivut: www.teatterikesa.fi

Facebook: www.facebook.com/pages/Tampereen-Teatterikes%C3%A4-Tampere-Theatre-Festival/10150098878855026?ref=ts

Twitter: https://twitter.com/teatterikesa