13.08.2012

Tampereen Teatterikesä jatkaa väkevänä – katsojatavoitteet saavutettiin

Tampereen 44. Teatterikesä päättyy varsinaisesti tiistai-iltana Smeds Ensemblen ja Von Krahlin esitykseen 12Karamazovia, josta on vielä näytännöt maanantai- ja tiistai-iltana Tampereen yliopiston Teatterimontussa. Tampereelta esitys jatkaa Helsingin Juhlaviikoille. Pääohjelmiston muut teatteriryhmät ovat festivaalin ja aupungin jo jättäneet.

Festivaalin ohjelmisto koettiin monipuoliseksi ja tasokkaaksi ja sen kansainvälinen tunnelma välittyi koko kaupunkiin.

Pääohjelmiston esitykset tulivat monin tavoin verkottuneesta, yhteistyötä tekevästä nykyteatterin maailmasta. Kansainväliset vieraat saapuivat Euroopan teatterimaailman huipulta: Englannista, Liettuasta, Saksasta, Ruotsista, Virosta ja Hollannista. Kotimaiset näytelmät valittiin kantaesitysten tai uusien klassikkotulkintojen joukosta eri puolilta maata.

Festivaali toimi viimeisen kerran eurooppalaisen teatterihankkeen, Prosperon, estradina. Kuuden eurooppalaisen teatterikaupungin hanke, jossa on ollut mukana Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskus, päättyy.

Pääohjelmistossa oli tänä vuonna lippuja myynnissä yli 12 000, hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Katsojatavoitteet saavutettiin 9 664 myydyllä lipulla, mikä täyttöasteena on huimat 81 %.

Loppuunmyytyjä näytöksiä oli 15. Kansainvälisistä suosituin oli virolaisten The Rise and Fall of Estonia: Tampere-talon Suureen saliin löysi tiensä runsas 1 200 katsojaa. Kotimaisista suosituimman, Kansallisteatterin HOMO! – Outojen oopperan, näki yli 1 400 katsojaa.

Teatterikesän Ohjelmateltan esityksiä oli 11 ja niissä katsojia kaikkiaan 2 056. Yleisö nautti korkeatasoisesta ohjelmistosta ja Teltan tunnelmasta.

OFF Tampereen ohjelmistossa oli kaikkiaan 27 ryhmää. Ulkomaalaisia esiintyjiä oli mukana kolmesta maasta: Ranskasta, Yhdysvalloista ja Venäjältä. Tampereen ulkopuolelta saapui viisi ryhmää.

Tänä vuonna kuudettatoista kertaa järjestetty Klubifestivaali Encorebaana toi Pirkanmaan Osuuskaupan ja Sokos Hotels Tampereen kuuteen yhteistyöravintolaan yhteensä 13 vauhdikasta esitystä. Klubifestivaalin 11 esiintyvää ryhmää/taiteilijaa keräsivät ravintoloihin yhteensä 1 975 katsojaa.

Tapahtumien Yöhön ilmoittautui 80 ryhmää, esiintyjää, yritystä ja yhdistystä. Ohjelmaa oli 70 eri esityspaikassa ja tapahtumia oli yhteensä 193. Kolea sää saattoi hieman verottaa ulkoilmatapahtumien kävijämääriä, sisätapahtumat puolestaan vetivät paljon yleisöä.

Festivaalilla toista kertaa järjestetty suomalaisen teatterin vientitapahtuman, Finnish Showcasen, demokatsel-mukseen ja näytelmäkirjallisuuden esittelytilaisuuteen osallistui yhteensä 30 teatteriammattilaista kymmenestä maasta. Teatterikesän ja Teatterin tiedotuskeskus TINFO:n Finnish Showcase järjestettiin yhteistyössä Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen, Nordic Drama Cornerin ja Agency Northin kanssa.

Festivaali järjestetään ensi vuonna 5.–11. elokuuta. Pääohjelmiston esitysvalinnoista vastaa sama taiteellinen johtotiimi kuin tänäkin vuonna. Tiimiin kuuluvat näyttelijä Auvo Vihro, ohjaaja Johanna Freundlich ja näyttelijä-ohjaaja Mikko Kanninen. Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl osallistuu ohjelmistovalintoihin toimensa puolesta.

Tarkemmat kävijätilastot ilmoitetaan syyskuussa.

http://www.teatterikesa.fi