06.08.2015

Tampereen Teatterikesälle uusi taiteellinen johtoryhmä

Tampereen Teatterikesän hallitus on valinnut festivaalille uuden taiteellisen johtoryhmän. Tehtävän jättävät vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard ja näyttelijä-ohjaaja, yliopistonlehtori Mikko Kanninen, ja pestiä vanhasta ”troikasta” jatkaa ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Roiha. Hänen lisäkseen tehtävään valittiin kaudeksi 2015–2017 Milja Sarkola ja Miko Jaakkola. Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl toimii työnsä puolesta taiteellisen johtoryhmän jäsenenä.

Mikko Roiha on opiskellut Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella 1993–1994 sekä Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvataiteen osastolla, josta hän valmistui ohjaaja-käsikirjoittajaksi 1997. Vuosina 2001_2002 Roiha toimi Seinäjoen kaupunginteatterin johtajana. Hän on vieraillut lukuisissa suomalaisissa teattereissa ja ohjannut useita suomalaisia klassikoita. Hänelle on myönnetty Taiteen valtionpalkinto 2008, valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha 2007 sekä kymmenvuotinen taiteilijaprofessoriapuraha vuonna 2015. Roiha työskentelee Berliinissä, Suomessa ja Ruotsissa. Hän on viime aikoina keskittynyt eri teattereiden yhteistyöprojekteihin.

Milja Sarkola valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteriohjaajaksi vuonna 2006 ja on valmistumisensa jälkeen ohjannut teoksia monille kotimaisille näyttämöille. Sarkola kuuluu ehdottomasti tämän hetken omaäänisimpiin teatterintekijöihin Suomessa. Hänen esikoisnäytelmänsä, Thalia-palkittu Perheenjäsen, sai ensi-iltansa Teatteri Takomossa 2011, jossa Sarkola työskenteli taiteellisena johtajana. Teos nähtiin Teatterikesässä 2012. Tänä vuonna festivaalin ohjelmistoon valittiin Sarkolan kirjoittama ja ohjaama Jotain toista Q-teatterin esittämänä sekä hänen Lilla Teaterniin ohjaamansa Kattona tähtitaivas.

Sarkola on toiminut vierailevana tuntiopettajana Teatterikorkeakoulussa vuodesta 2007. Hän on saanut Teatterikorkeakoulun Vuoden alumni -tunnustuksen 2012 yhdessä Pauliina Feodoroffin kanssa. Sarkola toimii Kulturkontakt Nordin Kulttuuri- ja taideohjelman asiantuntijajäsenenä.

Ohjaaja Miko Jaakkola (s. 1969) työskentelee Kajaanin kaupunginteatterin johtajana ja ohjaajana vuodesta 2009 tämän vuoden loppuun. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000 ohjaajantyön laitokselta. Ennen Kajaanin kauttaan hän toimi viisi vuotta Teatteri Takomon taiteellisena johtajana ja ohjaajana. Myös hän on tehnyt useita ohjauksia sekä laitosteattereihin että vapaille ryhmille. Hänen ohjauksistaan ja dramatisoinneistaan viimeisin on Rikos ja rangaistus (2015) juuri Kajaaniin.

Jaakkola kuului Kallion Teatterin ja sen jatkajaksi perustetun Todellisuuden tutkimuskeskuksen perustajajäseniin. Hän on saanut näyttämötaiteen valtionpalkinnon vuonna 2002 yhdessä Todellisuuden tutkimuskeskuksen kanssa sekä taiteilija-apurahan kahdesti vuosille 2003–2006. Vuoden 2011 maaliskuussa hänelle myönnettiin Teatteriohjaajaliiton Thalia-palkinto Vuoden ohjaajana. Vuonna 2013 Jaakkola sai yhdessä Kajaanin kaupunginteatterin ohjaajan Hanna Kirjavaisen kanssa Teatterikorkeakoulun Vuoden 2013 alumni -tunnustuksen.

Teatterikesän Pääohjelmistossa hänen ohjauksistaan ovat olleet oma teksti Turing – Matka tietokoneen keksijän mieleen 2001 ja Juha Siltasen Huora 2007.

www.teatterikesa.fi