07.07.2010

Tangomarkkinat avataan keskiviikkona 7.7.

Tanssiva ja laulava Tangoparaati käynnistää Seinäjoen Tangomarkkinoiden tapahtumaketjun keskiviikkona 7.7.2010. Nuorisokeskuksen edestä starttaavassa hilpeässä paraatissa mukana mm. Seinäjoen rautatieläisten soittokunta, Tanssiseura Botafogo, Amadeus, Kaija Lustila, Jukka Hallikainen, Antti Raiski, Tangolaulukilpailun finalistit ja tuomaristo 2010.

Kulkueeseen voi liittyä joko aloituspisteestä, tai hypätä matkaan mukaan reitin varrelta. Kulkueen mukana Tangokadulle tanssahteleva yleisö saa nauttia lopun iltaa kadun ohjelmasta aivan ilmaiseksi. Ja hupia ei keskiviikkoillasta festivaalin iloisesti kuplivasta sydämestä puutu.

YLE TV2:n taltioi Kesäillan Tango – ohjelman Paviljongissa klo 19.30 lähtien. Tangon tahdissa kesäiltaa kohti yleisöä tanssittavat Teemu Harjukari & Taivaanrannan maalarit, Antti Raiski & Sesam, Tangolaulukilpailun finalistit sekä Jukka Hallikainen, Kaija Lustila, Amadeus & Fantasia. Kesäillan Tangon tuttuna juontajaparina nähdään Sari Tamminen ja Janne Kataja. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle hyvissä ajoin. Tanssit jatkuvat jo avajaispäivänä yömyöhään saakka.

Helteen hellimää tangokansaa lipunmyynnissä sekä infoasioissa palvelee festivaalin ajaksi Seinäjoen lyseon tiloihin muuttanut Tangotoimisto, osoitteessa Kirkkokatu 7.

Avajaiskulkueen reitti:
Lähtö Nuorisokeskuksesta (Puskantie 3), Puskantietä Anttilan eteen
– 1. pysähdys Puskantien ja Työväenkadun risteyksessä Työväenkatu – Keskuskatu – Koulukatu
– 2. pysähdys Keskustorilla
Koulukatua EPStorin eteen
– 3. pysähdys EPSn edessä
Kauppakatua Kauppatorin kohdalle
– 4. pysähdys Kauppatorin kohdalla
Kauppakatu – Alvar Aallonkatu – Tangokatu

Paraati päättyy Tangokadun Paviljongin eteen n. klo 19. Paraatin mukana yleisölle vapaa pääsy Tangokadulle!

Suomalaisen tangon taikaa… hiljaa yössä!
• Seinäjoen Tangomarkkinat 7. – 11.7.2010

Etusivu