24.10.2017

Meidän Festivaali: Tanssitaiteilija Auri Aholan suunnittelema Hiljaisuuden rikkominen -kiertue Inarissa, Sevettijärvellä ja Utsjoella joulukuussa 2017

Muusikko Pekka Kuusiston johtama Meidän Festivaali järjestää osana Suomi 100 -juhlavuotta syksyllä 2017 Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehankkeen, jonka tavoitteena on tunnistaa Suomen taidetarjonnan hiljaisuuden maantiedettä, tehdä se näkyväksi ja tarjota eri alueiden ihmisille mahdollisuus korkeatasoisiin taide-elämyksiin. Ensimmäinen, Kamus-kvartetin suunnittelema, Hiljaisuuden rikkominen -kiertue järjestettiin eri konserttikohteissa Uudellamaalla syyskuussa 2017. Inarissa asuva ja työskentelevä tanssitaiteilija Auri Ahola on suunnitellut toisen Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertueista, joka järjestetään 13.-17.12. Pohjois-Lapin alueella. Pohjois-Lapin kiertueen konserttipaikkoina ovat saamelaiskulttuurikeskus Sajos, inarilainen kotitalo Muddusjärvellä, Sevettijärven koulu, Suomen pohjoisin ravintola-pub eli Pub Rastigaisa sekä Utsjoen kirkko. Pohjois-Lapin kiertueen ohjelmassa on paljon monimuotoista musiikkia, tanssia, lyhytelokuvaa sekä puheenvuoroja, ja kiertueella esiintyvät mm. romanilaulaja Hilja Grönfors, joikutaiteilija Ingá-Máret Gaup-Juuso, viulisti Terhi Paldanius, viulisti Eriikka Maalismaa, sellisti Johannes Rostamo, rap-artisti Ailu Valle, tanssitaiteilija Auri Ahola sekä b-boy Jimi Kettunen.

”Kun sain pyynnön suunnitella Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertue Ylä-Lappiin, halusin kutsua mukaan tekijöitä, jotka ovat omalla sarallaan näyttäneet tietä rajoja rikkoen, kulttuurien kirjoa rikastuttaen ja ennakkoluulottomasti esiintyen. Kutsun heidät Suomen huipulle, joka on kulttuurisesti rikas, mutta eri tavalla kuin Etelä-Suomi. Joikaaja ei ole täällä harvinainen esiintyjä, jousikvartetti on. Omasta takaa löytyy saamenkielisiä rap-artisteja muttei romanimusiikin mestareita. Siis otetaan nämä kaikki, isketään bussiin ja lähetetään kiertueelle! Kovin usein ei yleisö pääse kuulemaan Utsjoen kirkossa huippumuusikoista koostuvaa jousikvartettia eikä näe Suomen pohjoisimmassa baarissa b-boyta, tai koe miltä näyttää tanssittu joiku. Olenkin kutsunut omien alojensa hiljaisuuden rikkojat koolle näyttämään, mitä kaikkea on mahdollista tehdä, kun vain menee ja tekee. Tiervâpuáttim!” – Auri Ahola

Viiden päivän mittainen Pohjois-Lapin kiertue alkaa keskiviikkona 13.12. klo 19.00 lyhytelokuvaa, tanssia, joikuja ja romanilauluja sisältävällä kokonaisuudella saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa. Meidän Festivaalilla 2017 ensiesityksensä saanut Auri Aholan ja Ingá-Máret Gaup-Juuson teos Auringá avaa illan ja lisäksi ohjelmassa on Ville-Riiko Fofonoffin lyhytelokuvan Seevvist jeegist ensi-ilta. Elokuva yhdistää viittomakieltä ja tanssia inarinsaamelaiseen perinnemytologiaan. Illan päättää romanien kulttuuriperinteen hyväksi tekemästä työstään tunnettu ja tunnustettu romanilaulujen kerääjä ja esittäjä, Hilja Grönfors, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Inarissa yhdessä haitaristi Kiureli Sammallahden sekä kitaristi-mandoliinin soittajien Matti Pitkäsen ja Valtteri Bruunin kanssa.

Torstaina 14.12. klo 19.00 on luvassa kotikonsertti inarilaisessa kotitalossa Muddusjärvellä, jonne yleisö saapuu paikan päälle moottorikelkoilla. Kotikonsertin ohjelmassa on Ingá-Máret Gaup-Juuson joikuja sekä Béla Bartókin ja Lucio Berion duoja viulisti Terhi Paldaniuksen ja Eriikka Maalismaan esittämänä.

Kiertue suuntaa perjantaina 15.12. klo 11.30 Sevettijärvelle, jossa järjestetään yksi kiertueen esityksistä osana Pyhän Trifon Petsamolaisen juhlaa. Sevettijärvellä ohjelmassa on hip hop -kulttuurille ominaiseen kilpailumuotoon nojaavat battlet seuraavien taiteijoiden kesken: viulisti Terhi Paldanius ja b-boy Jimi Kettunen vs. ballerina Auri Ahola ja rap-artisti Ailu Valle sekä äänessä on mukana myös beatboxaaja Kevin Francett. Sama battle nähdään lauantaina 16.12. klo 22.00 yhdessä Suomen pohjoisimmista keikkapaikoista, Utsjoen Pub Rastigaisassa BATTLE K18 -versiona.

Sunnuntaina 17.12. klo 18.00 kiertue päättyy kirkkokonserttiin Utsjoen kirkossa, jossa kuullaan mm. Franz Schubertin mestarillinen jousikvartetto nro 14 d-molli ”Tyttö ja kuolema” sekä aikamme merkittävimpiin säveltäjiin lukeutuvan Arvo Pärtin Psalom-teos. Utsjoen kirkkokonsertin avaa Utsjoen kirkkoherra Päivi Aikasalo puheenvuorollaan, joka käsittelee kiertueen teemaa, Hiljaisuuden rikkominen. Kirkkokonsertissa esiintyy jousikvartetti, jossa soittavat viulisti Terhi Paldanius, viulisti Eriikka Maalismaa, alttoviulisti Emma Nyman ja sellisti Johannes Rostamo.

Auri Aholan suunnittelema Hiljaisuuden rikkominen -kiertueen 13.-17.12.2017 ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: www.ourfestival.fi/ohjelma ja tämän viestin alla.

Meidän Festivaalia 2017 tukevat Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanketta kohdennetusti Suomi 100 -ohjelma, Suomen Kulttuurirahasto ja Musiikin edistämissäätiö.

 

Meidän Festivaali

Our Festival

HILJAISUUDEN RIKKOMINEN

13.-17.12.2017

Inari, Sevettijärvi, Utsjoki

Taiteellisena suunnittelijana

Auri Ahola

www.meidanfestivaali.fi

 

KESKIVIIKKO 13.12.2017

klo 19.00, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari

HILJAISUUDEN RIKKOMINEN

Auringá

Koreografia ja tanssi: Auri Ahola

Joiku: Ingá-Máret Gaup-Juuso

Seevvist jeegist (ensi-ilta)

Ohjaus: Ville-Riiko Fofonoff

Musiikki: Mikkâl ”Amoc” Morottaja

Esiintyjinä: Inka Kaukovalta ja Auri Ahola

Kieli: suomenkielinen viittomakieli ja tanssi

Ville-Riiko Fofonoffin lyhytelokuva Seevvist jeegist yhdistää viittomakieltä ja tanssia inarinsaamelaiseen perinnemytologiaan.

Hilja Grönfors kvartetti

Hilja Grönfors, laulu

Kiureli Sammallahti, haitari

Matti Pitkänen, kitara, mandoliini

Valtteri Bruun, kitara, mandoliini

Liput: 20/15 €

Sajoksen infosta ja lipputoimisto.fi

 

TORSTAI 14.12.2017

klo 19.00, Inarilainen kotitalo, Muddusjärvi, Inari

KOTIKONSERTTI

Ingá-Máret Gaup-Juuson joikuja

Luciano Berio: Duoja

Béla Bartók: Duoja

Terhi Paldanius, viulu

Eriikka Maalismaa, viulu

Äänessä: Auri Ahola

Liput: 25 € (sis. konsertti, kelkkakyyti Vasatokka–Muddusjärvi–Vasatokka ja tarjoilu)

Ennakkovaraukset: johanna.raman@meidanfestivaali.fi

Yleisö voi saapua myös omalla moottorikelkalla paikalle, lähtö klo 18.45 Vasatokalta (os. Angelintie 696, 99870 Inari).

 

PERJANTAI 15.12.2017

klo 11.30, Sevettijärven koulu, Sevettijärvi

BATTLE

Viulisti Terhi Paldanius & b-boy Jimi Kettunen

vs.

Ballerina Auri Ahola & rap-artisti Ailu Valle

Äänessä: beatboxaaja Kevin Francett

Special guest star: Viulisti Eriikka Maalismaa

Vapaa pääsy.

 

LAUANTAI 16.12.2017

klo 22.00, Pub Rastigaisa, Utsjoki

BATTLE K18

Viulisti Terhi Paldanius & b-boy Jimi Kettunen

vs.

Ballerina Auri Ahola & rap-artisti Ailu Valle

Äänessä: beatboxaaja Kevin Francett

Liput: 10 €, ovelta

 

SUNNUNTAI 17.12.2017

klo 18.00, Utsjoen kirkko, Utsjoki

KIRKKOKONSERTTI

Puheenvuoro: Hiljaisuuden rikkominen

Kirkkoherra Päivi Aikasalo

Arvo Pärt: Psalom

Joseph Haydn: Jousikvartetto op. 20 nro 4 D-duuri

Franz Schubert: Jousikvartetto nro 14 d-molli D810 “Tyttö ja kuolema”

Terhi Paldanius, viulu

Eriikka Maalismaa, viulu

Emma Nyman, alttoviulu

Johannes Rostamo, sello

Äänessä: Auri Ahola

Vapaa pääsy, vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu 10 €.

 

MEIDÄN FESTIVAALI

Meidän Festivaali on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii viulisti Pekka Kuusisto. Tapahtuman nimi oli vuoteen 2010 asti Tuusulanjärven kamarimusiikki. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalille on myönnetty eurooppalainen laatuleima vuosille 2017–2018. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry. Meidän Festivaalin vuoden 2017 toimintaan kuuluvat: Meidän Festivaali 23.7.-29.7.2017 Tuusulanjärvellä sekä Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke syksyllä 2017 Uudellamaalla, Pohjois-Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

www.meidanfestivaali.fi
www.facebook.com/meidanfestivaali
Twitter @OurFestival_