10.11.2016

Tanssiteatteri MD:n juhlateoksen koreografi on Tero Saarinen

Tanssiteatteri MD täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden pääteoksen koreografiksi on kutsuttu yksi maamme kansainvälisesti tunnetuimmista tanssimaailman tähdistä Tero Saarinen. Juhlateoksen Loopit ensi-ilta koittaa lauantaina 4.2.2017 Tampereella ja esitykset Hällä-näyttämöllä jatkuvat 6.4. asti.

Tanssiteatteri Dansco tilasi Saariselta ensimmäisen teoksen jo vuonna 1993. Hurmaa 1 oli nuoren koreografin ensimmäinen kokopitkä tilausteos, ja myös teos, josta Saarinen löysi pitkäaikaiseksi yhteistyökumppanikseen Tampereella opiskelleen valosuunnittelija Mikki Kuntun. Vuonna 1997 Hurmaa 1 lämmitettiin Tanssiteatteri Mobitan 25-vuotisjuhlaviikolle ja Yleisradion TV 2 teki teoksesta tv-taltioinnin. Samana vuonna Mobitan ja Danscon sulautuminen Tanssiteatteri MD:ksi oli alkanut.

Tero Saarinen on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran sekä tanssijana että koreografina. Hän on luonut yli 40 kantaesitystä, vuonna 1996 perustamalleen Tero Saarinen Companylle sekä tilaustöinä muille ryhmille. Saarinen tunnetaan omaperäisestä, tasapainolla ja epätasapainolla leikittelevästä, rujonkauniiksi luonnehditusta liikekielestä. Hänen laajaa kansainvälistä kiitosta saaneille teoksilleen on ominaista myös elämyksellinen kokonaistaideteosmaisuus. Saarinen on saanut lukuisia tunnustuksia taiteellisesta työstään kotimaassa ja kansainvälisesti.

Uutuusteos Loopit vie suurteoksista viime vuosina tunnetun Saarisen uusille, kokeileville urille. Rajatulle yleisömäärälle esitettävä intiimi ja humoristinen teos pureutuu ihmisenä olemisen nurinkurisuuteen ja keskeneräisyyteen sekä taipumukseen toistaa itse itseään. Työn alla oleva kokonaisuus on myös tutkielma tanssin yleisön ja esiintyjän suhteesta sekä esitystilan monimuotoisuudesta. Inspiraationa teokselle on toiminut kirjailijan, matemaatikon, kielentutkijan ja monilahjakkuuden Raymond Queneaun klassikko Tyyliharjoituksia (1947). Samaa tapahtumaketjua 99 kertaa tyylilajia vaihdellen toistava teos on yksi Ranskan myydyimpiä kirjoja. Tero Saarisen koreografiana Tyyliharjoituksia kääntyy liikkeelliseksi loopiksi tuttujen suomalaisten rakkausballadien maustamana.

Loopit-teoksessa näyttämöllä nähdään Tanssiteatteri MD:n vakituinen esiintyjäkaarti, tanssija-koreografit Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Ville Oinonen, Samuli Roininen sekä Hurmaa 1:ssakin vuonna 1993 tanssineet Elina Jakowleva ja Mari Rosendahl.  Työryhmään kuuluvat lisäksi valosuunnittelija Ville Konttinen, pukusuunnittelija Erika Turunen sekä koreografin assistentteina Sini Länsivuori ja Henrikki Heikkilä. Uudella yhteistuotantomallilla toteutettava esitys siirtyy myöhemmin myös Tero Saarinen Companyn omaan ohjelmistoon.

Tanssiteatteri MD syntyi hallinnollisesti vuoden 1997 alussa, kun kaksi tamperelaista tanssiteatteria Mobita (1972-) ja Dansco (1988-) yhdistyivät opetusministeriön aloitteesta. Siitä lähtien MD on pitänyt yllä vahvaa asemaansa tanssitaiteen lippulaivana Tampereella ja Pirkanmaalla. Tampereen kaupungin ja valtion tuella toimiva Tanssiteatteri MD esiintyy upealla kotiestradillaan Hällä-näyttämöllä sekä kiertueilla kotimaassa ja ulkomailla. MD on yksi maamme 11:stä valtionosuustanssiteatterissa. Vakituisen tanssijakunnan luotsaama tanssiteatteri valmistaa korkeatasoisia nykytanssi- ja tanssiteatteriesityksiä kaikenikäisille. 20-vuotisen historiansa aikana Tanssiteatteri MD on valmistanut yhteensä 70 tanssiteosta yhdessä 34 eri koreografin ja teatteriohjaajan kanssa sekä 16 yhteistyötä eri teattereiden sekä Kansallisoopperan ja Tampereen Oopperan kanssa.

Loopit-esitysten liput avautuvat myyntiin perjantaina 18.11.2016.

Esitykset keväällä 2017
Pe 3.2. klo 19 ennakko
La 4.2. klo 19 ENSI-ILTA
La 11.2. klo 19
Su 12.2. klo 17
Ke 15.2. klo 19
Pe 17.2. klo 19
La 18.2. klo 19
Pe 31.3. klo 19
Su 2.4. klo 17
Ke 5.4. klo 19
To 6.4. klo 19

Esitykset jatkuvat syyskaudella 2017.

Tanssiteatteri MD järjestää myös Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin 16.-21.5.2017.

http://www.tanssivirtaa.net/