05.09.2011

Tanssiteatteri MD:n Tanssiva Muumilaakso jatkaa maailmanvalloitustaan Saksan Essenissä

Tanssiteatteri MD:n Tanssiva Muumilaakso nähdään keskiviikkona 7.9.2011 Essenissä, Saksassa. Vierailu on osa Tampereen ja Essenin ystävyyskaupunkitoiminnan 50-vuotisjuhlia.

Tanssiva Muumilaakso on Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kirjaan perustuva koko perheen läpisävelletty nykytanssiteos. Jo yli 12 000 katsojaa kotona ja maailmalla hurmanneessa Samuli Roinisen koreografiassa rakastetut muumihahmot heräävät eloon tanssin myötä. Mukana Muumiperheen seikkailuissa ovat mm. Pikku Myy, Nuuskamuikkunen, Vilijonkka ja Tuutikki. Heikki Mäenpään musiikki sekä Carmela Wagerin ja Sanna Malkavaaran häikäisevän kaunis visuaalisuus luovat tanssin kanssa todellisen kokonaistaideteoksen!

Keväällä 2010 kantaesitetty teos on nähty mm. elokuussa 2010 Shanghain EXPOssa, jonka järjestäjäorganisaatio palkitsi teoksen maailmannäyttelyn kulttuuripalkinnolla ainoana Suomen paviljongin kulttuuriohjelman kymmenistä osallistujista. Osia teoksesta on nähty myös Fukuokassa Japanissa elokuussa 2009 sekä San Diegossa, Yhdysvalloissa elokuussa 2011.

Tanssivan Muumilaakson kotiesitykset Hällä-näyttämöllä Tampereella jatkuvat syyskuussa ja joulukuussa.

Tanssiteatteri MD järjestää myös Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssitapahtuman 17.-22.4.2011.

ETUSIVU