12.01.2021

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali: Tanssiteatteri MD selvisi vuoden 2020 koettelemuksista ilman lomautuksia

Viime vuosi jää historiaan vuotena, jolloin koronavirus koetteli koko maailmaa. Koronapandemia vaikutti myös Tanssiteatteri MD:n toimintaan, vaikka onnekkaiden ajoituksien ansiosta MD selvisi vuodesta ilman lomautuksia toisin kuin monet muut teatterit. OKM:ltä saatu korona-avustus auttoi selviämään viime vuodesta, vaikka esitystoiminta oli keskeytyneenä keväällä ja loppuvuodesta. Tilausesitykset ehdittiin järjestämään onnistuneesti alkuvuodesta ennen tiukkojen rajoituksien voimaan astumista ja loppuvuodesta ennen kuin kokoontumisrajoituksia tiukennettiin uudelleen.

Perinteisesti toukokuun lopulla järjestettävä Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali siirtyi lokakuulle ja festivaali järjestettiin koronarajoituksien sallimissa rajoissa. Festivaali oli vallitsevaan tilanteeseen nähden onnistunut, sillä kävijöitä oli vain hieman vähemmän normaalivuoteen verrattuna.

Suurimmat koronasta johtuvat iskut olivat kantaesityksen peruuntuminen sekä lähes kaikkien Hällä-näyttämön vuokrauksien peruuntumiset. Vuosi 2020 oli kaiken kaikkiaan haastava eikä vastaavanlaista ole koskaan aiemmin koettu. Esitystoimintaa pystytään jatkamaan tänä vuonna suunnitellusti, vaikka koronapandemiaa ei vielä ole selätetty. Loppuvuonna aloitettuja esityksien striimauksia jatketaan, jotta katsojat pääsevät tanssiesitysten äärelle silloin, kun elävistä esityksistä nauttiminen ei ole mahdollista.

Esityksiä ja tilaisuuksia, kuten jälkikeskusteluja ja työpajoja Hällä-näyttämöllä sekä vierailuesityksiä oli vuonna 2020 yhteensä 137 ja katsojia 5740. Koronatilanteesta huolimatta vuoden 2019 katsojamääriin ero oli vain 23 prosenttia.