22.08.2017

Teija Niku on Haapavesi Folk Music Festivalin uusi taiteellinen johtaja

Haapavesi Folk Music Festivalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Teija Niku. Niku on Haapavedeltä lähtöisin oleva Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta maisteriksi valmistunut harmonikansoittaja ja uuden kansanmusiikin säveltäjä.

Teija Niku on luonut viime vuosina uraa pääasiassa ulkomailla tehden mm. 35 konsertin kiertueen kansainvälisellä Akkordeonale-projektilla Saksassa huhti-toukokuussa 2015 sekä 10 eri kiertuetta USA:ssa eri yhtyeillä vuodesta 2010 alkaen.

Vuonna 2011 julkaistiin Nikun debyyttisoololevy ”Finsko Pajdusko” (Rockadillo Records), joka oli Vuoden Etnoalbumi Emma-ehdokkaana sekä Helsingin Sanomien ”Vuoden levyt” -listalla. Nikun toinen soololevy ”Memento”, jolla vierailee 11 Suomen eturivin jazz- ja kansanmuusikkoa, julkaistiin maaliskuussa 2017. Levy on kerännyt lyhyen ajan sisällä loistavia arvosteluja kriitikoilta. Niku on levyttänyt myös Polka Chicks -, Karuna- ja Aallotar- yhtyeiden kanssa sekä toiminut vierailevana muusikkona levytysproduktioissa. Hänen harmonikansoittoaan voi kuulla myös maailmanlaajuisesti tunnetussa Angry Birds Star Wars -pelissä.

Haapavesi Folkin taiteellisina johtajina toimivat vuosina 2016-2017 Piia Kleemola-Välimäki ja Petri Hakala ja 1989-2015 Timo Hannula, joka jatkaa edelleen festivaaliin kiinteästi liittyvien Folk-kurssien johtajana.

Festivaali viettää ensi kesänä 30-vuotisjuhliaan 28.-30.6.2018. Juhlafestivaalin suunnittelu on jo täydessä käynnissä ja luvassa on ikimuistoinen kansainvälinen musiikkijuhla oheisohjelmistoineen. Folk-kurssit pyörähtävät käyntiin jo 32. kerran.

Viime kesänä festivaalin kävijämäärä oli yli 11 000 ja yleisölle tarjottiin monipuolista suomalaista ja kansainvälistä musiikkia kirjallisuusseminaarilla ja teatterilla maustettuna.  Osa tapahtumista on ilmaistapahtumia ja joka vuosi järjestetään lapsille oma Lastenpäivä.

www.haapavesifolk.com