14.06.2016

Tero Saarinen Companyn Suomen ensi-ilta nähdään huomenna alkavalla Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla

Pohjoismaiden vanhin ja suurin kansainvälinen tanssifestivaali Kuopio Tanssii ja Soi käynnistyy keskiviikkona. Pääohjelmassa nähdään Tero Saarinen Companyn lisäksi muun muassa palkittu kiinalaiskoreografi Xie Xin ja maailman menestyneimpiin kuuluva butotanssiryhmä Sankai Juku.

Festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen avaa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin Satamatorilla klo 11. Avajaisia juhlitaan Suomen Kansallisbaletin kesäkiertueen merkeissä. Avajaisien jälkeen Musiikkikeskuksen Valohallissa alkaa klo 13 neljä tuntia kestävä TanssiMaraton, jonka aikana eri tanssilajeja tanssitaan puolen tunnin pätkissä. Mukaan voi liittyä missä vaiheessa vain.

Avajaispäivän pääohjelma starttaa huikean newyorkilaisen Les Ballets Trockadero de Monte Carlon johdolla Kuopion Musiikkikeskuksella klo 18. Ohjelma jatkuu kaupunginteatterilla Tero Saarinen Companyn kahden teoksen illalla, jossa nähdään samalla Suomen ensi-iltansa saava Mesh.

Avajaispäivä päättyy 200-vuotiaaseen Tuomiokirkkoon, jossa nähdään Jorma Uotisen ja Pétur Sakarin musiikkia, runoja ja tanssia yhdistävä Hetkien vaellus Pori Dance Companyn tanssijoiden kera.

Viikon aikana Kuopioon saapuvat myös italialainen nykytanssin kärkiryhmä Aterballetto, Arja Raatikainen & co ja Katri Soini, Malandain Ballet Biarritz ihanalla tulkinnallaan Tuhkimosta, uudet ja vanhat poikaleiriläiset, palkittu kiinalaiskoreografi Xie Xin ja monia muita.

Yhtenä tanssiviikon helmenä on Kuopiossa viimeksi 1990-luvulla nähty maailmankuulu butoryhmä Sankai Juku, joka jätti yli 20 vuoden takaisella vierailullaan lähtemättömän jäljen katsojien iholle.

Oheisohjelmassa on kahdet toritanssit, aamutaijia, tanssia, teatteria, lähes 60 tanssikurssia ja paljon muuta! Katso koko ohjelma www.kuopiodancefestival.fi

47. Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään 15.–21.6.2016.

www.kuopiodancefestival.fi

Seuraa myös Facebookissa ja Twitterissä.