09.06.2017

Tervetuloa Seurasaaren juhannusvalkeille!

64. Juhannusvalkeat on elävää, suomalaista kulttuuriperintöä tihkuva juhla, jota vietetään ikiaikaisten ja modernien juhannustapojen mukaisesti urbaanin pääkaupungin sydämessä. Vehreä museosaari ja kaupungin syke luovat juhlaan mielenkiintoisen jännitteen.

Kuvitteellinen ja kuviteltu, elävä kulttuuriperintö ovat juhlan myötä osa tämän päivän pääkaupunkilaisuutta ja suomalaisuutta, osa meitä kaikkia.

Juhlan nostalginen tunnelma syntyy tanssin ja leikin sekä soiton ja laulun kera juhannussalkojen liehuessa ja kokkotulien palaessa.

Tienvarren ohjelmassa ihaillaan kädentyöntaitajien työnäytöksiä, nostetaan kaunis kukin ja lehvin koristeltu juhannussalko, tanssitaan Antin aukiolla, kuljetaan taikapolulla ja ajellaan hevoskyydillä.

Lapsille ja koko perheelle sopivissa esityksissä liikutaan kissojen ja koirien maailmassa. Lisäksi lapset voivat osallistua kakarasalon koristeluun ja piirileikkipajaan, kokeilla perinneleikkivälineitä, tanssia lasten poloneesia ja ihailla lasten omaa kokkoa.

Juhannusaattona myös syödään yhdessä! Juhlaan rakennetaan Keskikesän pitopöytä, josta löydät ripauksen ikiaikaisia makuja ja tämän päivän ruokakulttuuria. Keskikesän pitopöydän hinta 17 €.

Eri maakuntien kokot roihuavat kokkorannassa ja komean pääkokon kymmenhankaisesta kirkkoveneestä käsin sytyttää juhannusvalkeiden hääpari.

Itsenäisyyden juhlavuoden teemana on suomalaisten folklorejärjestöjen Kaikki laulaa ja lisäksi Juhannusvalkeat on mukana Ylen Kaikkien aikojen juhannusjuhlissa ja juhannusaattona klo 22 myös Seurasaaressa tanssitaan Hulahulan tahtiin. Samaan aikaan koko Suomi tavoittelee yhteistanssin maailmanennätystä tanssimalla samaa biisiä maan joka kolkassa.

Heittäydy sinäkin seuraamme keskikesän suloiseen tunnelmaan!

Liput paikanpäältä: 23 €, alle 12-vuotiaat maksutta aikuisen seurassa.

Liput ennakkoon: www.lippu.fi

Bussi 24 tihennetyin vuoroin keskustasta Seurasaareen.

Lautta Merisatamasta (Café Caruselin takaa) Seurasaareen klo 15-23, liput 7 €/3,50 €.