21.11.2016

Tiina Kuusisto Sastamala Gregorianan ja Tyrvään Pappilan toiminnanjohtajaksi

Tiina Kuusisto on nimitetty Sastamala Gregoriana -musiikkifestivaalin sekä Tyrvään Pappilan yhteiseksi toiminnanjohtajaksi. Uusi toiminnanjohtaja aloittaa tehtävässään 1.1.2017 ja ryhtyy ensi töikseen suunnittelemaan ensi syksynä avattavan, parhaillaan alkuperäisen asuunsa kunnostettavan Tyrvään Pappilan liiketoimintaa ja toiminnan lanseerausta sekä viimeistelemään ensi kesän Sastamala Gregoriana -musiikkifestivaalin suunnittelua ja toteutusta. Kuusisto vastaa Sastamala Gregoriana -tapahtuman organisoinnista yhteistyössä festivaalin taiteellisen johtajan kanssa, hallituksen ohjauksessa. Hän innovoi, markkinoi, johtaa ja organisoi Tyrvään Pappilan toimintaa.

Tiina Kuusisto (s. 1968) siirtyy tehtävään Tampere-talosta, jossa hän on työskennellyt viimeiset kahdeksan vuotta markkinoinnin yhteyspäällikkönä ja sitä ennen kongressiosastolla projektipäällikkönä. Uudessa työssään Kuusisto pääsee hyödyntämään vankkaa tapahtumamarkkinoinnin kokemustaan sekä työskentelemään omimmaksi kokemassaan ympäristössä rakastamiensa aiheiden kulttuurin, matkailun ja ruoan parissa.

”Tartun toimeeni pää pilvissä, mutta jalat vankasti Tyrvään ikiaikaiseen kulttuurimaastoon upottaen.
Tyrvään Pappilan tulevaa toimintaa kehittäessäni pääsen hyödyntämään pitkää kokemustani tapahtumien suunnittelusta, organisoinnista ja markkinoinnista sekä verkostojani kulttuuri- ja yritysmaailmasta. Jo pitkät perinteet omaavaa, ainutlaatuiseksi kesätapahtumaksi hioutunutta Sastamala Gregoriana -festivaalia lähden viemään eteenpäin nöyrin mielin, konkareita kuunnellen. Tuon mukanani uudenlaisia tapoja toimia sekä toivottavasti myös runsaasti uusia kuulijoita”, Tiina Kuusisto kertoo innostuneena.

Sastamala Gregoriana ry:n hallituksen puheenjohtaja Maiju Vuorenoja on tyytyväinen uuden toiminnanjohtajan valintaan. ”Nykyisen toiminnanjohtajan Johannes Rantasen jäädessä festivaalin taustajoukkoihin olemme tyytyväisiä saadessamme uudeksi toiminnanjohtajaksi tarmokkaan ja kokeneen henkilön, joka omalla työpanoksellaan turvaa jatkossakin korkealaatuisen festivaalin toiminnan. Haluamme säilyttää Sastamala Gregoriana-festivaalin ainutlaatuisen hengen, mutta samalla myös uudistua ja tarjota yleisöllemme ikimuistoisia musiikkielämyksiä jatkossakin”, toteaa Vuorenoja.

Tyrvään pappilan projektipäällikkö Kirsi-Marja Nieminen on myös innostunut uuden toiminnanjohtajan nimityksestä. ”Luottavaisin mielin annamme Tyrvään Pappilan Tiinan luotsattavaksi. Olemme vakuuttuneita, että hänen johdollaan Tyrvään Pappila kasvaa Pirkanmaalla ja valtakunnallisestikin tunnetuksi tapahtumien taloksi, jonka kauniit puitteet ja erinomainen tapahtumatarjonta kutsuvat ihmisiä käymään ja viihtymään talossa. Tiinan innostuneisuus, vahva ammattitaito ja hyvät yhteydet luovat loistavan pohjan Tyrvään Pappilan toiminnan konseptointiin ja markkinointiin”, Nieminen hehkuttaa.

 

Sastamala Gregoriana – Wanhan musiikin päivät tunnetaan ainutlaatuisena ja tunnelmallisena vanhan musiikin tapahtumana, jossa huipputason konsertit yhdistyvät persoonallisiin esityspaikkoihin ja järjestäjien vieraanvaraisuuteen. Konserttisaleina toimivat Sastamalan keskiaikaiset kivikirkot, joiden tunnelmassa ja akustiikassa vanha musiikki soi aitona ja täydellisenä. Monipuolisessa ohjelmistossa tarjotaan yleisölle musiikkia kaikilta vanhan musiikin aikakausilta, esitellen laajasti sekä vokaali- että instrumentaalimusiikkia. Esiintyjät ovat suomalaisia ja kansainvälisiä vanhan musiikin huippuja. Konserttisarjaa täydentää kansainvälinen mestarikurssi sekä ilmaistapahtumat. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii englantilainen luuttutaiteilija Michael Fields. Finland Festivals nimesi Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät Vuoden festivaaliksi 2016.

Ensi kesänä 21.-29.7. järjestettävän festivaalin teemana on Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistava ”Satoja säveliä, tuhansia tarinoita” . Ohjelmisto on kansainvälinen ja moniaikakausinen, suomalaisella säväyksellä ja ammattitaidolla toteutettuna.
www.sastamalagregoriana.fi
www.facebook.com/SastamalaGregoriana
www.twitter.com/SastamalaMusic   

Vuonna 1922 valmistunut Tyrvään Pappila on merkittävä osa pirkanmaalaista kulttuurihistoriaa. Kiinteistö Oy Tyrvään Pappila tulee saattamaan rakennuksen entiseen asuunsa huolellisesti perinteitä kunnioittaen. Pappilassa tullaan järjestämään laajasti erilaisia kulttuuritapahtumia niin taiteen, musiikin kuin myös hyvän ruuan ympärillä. Osa tapahtumista on säännöllisiä ja osa erilaisia vuoden aikoihin sopivia teemoja. Tilassa tulee olemaan myös vaihtelevia taidenäyttelyitä ja erilaisia palvelukokonaisuuksia yritystapahtumiin.
Uusi tilaisuuksien talo avataan syksyllä 2017.
Tyrvään Pappilan internet-sivut avautuvat kevään 2017 aikana.