Etusivu » Tilastot » Festivaalien käyntimäärät 2010

Festivaalien käyntimäärät 2010

Festivaalien lipunmyynti kasvoi lähes neljä prosenttia

1.12.2010

Finland Festivals on jälleen koonnut jäsenfestivaaliensa kävijätilastot. Taloustaantumasta huolimatta lippuja myytiin reilusti enemmän kuin vuosi sitten. Myytyjen lippujen tarkka tilastoluku on 750 873 ja se tarkoittaa 8,8 prosentin nousua edellisvuoteen. Koska Seinäjoen Tangomarkkinat liittyi pitkän tauon jälkeen FF:n jäseneksi tämän vuoden alussa, festivaalin mukaantulo tilastoihin selittää osan kasvusta. Jos Tangomarkkinat jätetään kasvulaskelmista pois, on myytyjen lippujen määrän kasvu silti 3,8 prosenttia.

Festivaalien kokonaisyleisömäärä ei juuri muuttunut. Tarkka tilastoluku, johon on koottu arviot myös erilaisten ilmaistilaisuuksien kävijämääristä, on tänä vuonna 1 912 812 eli lähes sama kuin vuonna 2009.

Suomen väestöpohjaan nähden molemmat luvut ovat kansainvälisessä vertailussa erittäin suuria.

Kuten jokaisena vuonna, festivaalikohtaiset erot yleisömäärissä olivat suuria. Yleisömääriä arvioitaessa on hyvä pitää mielessä järjestettyjen konserttien ja tilaisuuksien määrä. Jos tilaisuuksia on päätetty järjestää aiempaa vähemmän, on yleisömääräkin luonnollisesti pienempi. Festivaalien kävijätavoitteet ovat myös joka vuosi erilaiset, joten lukuja pitää verrata festivaalin itselleen asettamiin tavoitteisiin.

Sekin on jälleen hyvä muistaa, että yleisömäärä ei ole mikään itseisarvo. Suomessa on lukuisia pieniä festivaaleja, jotka haluavatkin pysyä pienenä.

Tarkat festivaalikohtaiset käyntimäärät löytyvät tästä: Yleisömäärät 2010

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2010 myytyjen lippujen  perusteella:

1. Helsingin juhlaviikot                              103 713

2. Pori Jazz                                                   60 000

3. Savonlinnan Oopperajuhlat                      50 338

4. Seinäjoen Tangomarkkinat                      34 533

5. Kuhmon Kamarimusiikki                          32 603

6. Tampereen Teatterikesä                         27 954

7. Kaustinen Folk Music Festival                  27 700

8. Kotkan Meripäivät                                    27 000

9. Provinssirock                                           26 543

10. Taidekeskus Salmela                             26 500

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2010 kokonaisyleisömäärän perusteella:

1. Helsingin juhlaviikot                              271 896

2. Kotkan Meripäivät                                  200 000

3. Pori Jazz                                                 155 000

4. Puistoblues                                              123 000

5. Seinäjoen Tangomarkkinat                    102 000

6. Tampereen Teatterikesä                         86 831

7. Kaustinen Folk Music Festival                  84 000

8. Maailma kylässä -festivaali                       71 150

9. Savonlinnan Oopperajuhlat                      64 444

10. Provinssirock                                         59 215

  • Yhteistyössä: