Etusivu » Tilastot » Festivaalien käyntimäärät poikkeusvuonna 2020

Festivaalien käyntimäärät poikkeusvuonna 2020

Finland Festivals (FF) on jälleen koonnut tilastot jäsenfestivaaliensa käyntimääristä vuonna 2020. Mukana on 82 FF-ketjuun kuuluvaa taide- ja kulttuurifestivaalia.

 

Tilastotiedot ovat tällä kertaa täysin poikkeukselliset, koska suurin osa festivaaleista jouduttiin Covid-19-epidemian vuoksi joko kokonaan perumaan, siirtämään toiseen ajankohtaan tai muuttamaan digitaalisille alustoille ”etäfestivaaleiksi”. Jonkin verran järjestettiin myös ns. hybridifestivaaleja, joissa osa esityksistä tapahtui fyysisessä tilassa, osa digitaalisesti.

 

Varsinaiseen tilastoon on laskettu aiempien vuosien tilastointitavan mukaan vain fyysisten yleisötapahtumien käyntimäärät, ei verkko- tai virtuaalitapahtumien katsojia. Alaviitteistä sen sijaan löytyvät tarkemmat tiedot koronavuoden poikkeusjärjestelyistä ja niiden kautta tavoitetuista käynti- ja katsojamääristä.

 

Aikaisempina vuosina FF on myös julkaissut erikseen käyntitilastot kymmenestä suurimmasta festivaalista sekä myytyjen lippujen että kokonaiskäyntimäärän suhteen, mutta poikkeusvuonna tällaista vertailua ei ole perusteltua tehdä.

 

Yksityiskohtaiset käyntitilastot ja runsaat alaviitteet Finland Festivalsin jäsenfestivaaleista vuodelta 2020 löytyvät tästä: FF käyntitilasto 2020

  • Yhteistyössä: