15.04.2013

Turun Kirjamessut ja Turun Musiikkijuhlat yhteistyöhön

Suomen vanhin kirjamessutapahtuma, Turun kansainväliset Kirjamessut sekä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali, Turun Musiikkijuhlat aloittavat vuonna 2013 yhteistyön.

–Yhteistyön tarkoituksena on tuottaa molempiin tapahtumiin poikkitaiteellisia sisältöjä ja samalla edistää tapahtumien valtakunnallista tunnettuutta, kertoo Turun kansainvälisten Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio.

Iltapäivä kirjalle ja musiikille -yleisötapahtuma huhtikuussa Helsingissä

Yhteistyö käynnistyy poikkitaiteellisella kulttuuriklubitapahtumalla Helsingissä. Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubi järjestetään lauantaina 20.4.2013 klo 14.30-16.30 Kämpin Kansallissalissa (Aleksanterinkatu 44). Tapahtuma on yleisölle avoin ja maksuton. Yhteistyökumppanina Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubissa on lisäksi turkulainen kirjankustantamo Savukeidas Kustannus.

Klubitapahtumaan saapuu haastateltavaksi yksi tunnetuimmista amerikkalaisista nykykirjailijoista, rakastettu kertoja John Irving (Tammi). Turun kansainvälisten Kirjamessujen 2013 teemamaa on Yhdysvallat, ja tänä vuonna Kirjamessut tuovat esille erityisesti amerikkalaista kirjallisuutta.

Klubin ohjelmaan kuuluu myös musiikkia kotimaisilta huippuesiintyjiltä. Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubin musiikkiesityksistä vastaavat sopraano Helena Juntunen ja pianisti Jukka Nykänen. 

Savukeidas Kustannuksesta klubilla esiintyvät kotimaisen kirjakevään mielenkiintoiset nimet. Esseisti Antti Nyléniä ja Yksikerroksinen Amerikka -teoksen kääntäjä Mika Rassia haastattelee kustantaja Ville Hytönen. Runoilijat Mikko Myllylahti ja Katariina Vuorinen lukevat runojaan.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja tila täytetään saapumisjärjestyksessä.

Elokuussa huippukirjailijat keskustelevat konserttilavalla

Turun Kirjamessujen ja Turun Musiikkijuhlien yhteistyö jatkuu elokuussa 10.8.2013 Turun Musiikkijuhlien aikana järjestettävässä pre-concert talk –tapahtumassa, jossa keskustelevat kirjailijat Donna Leon (Yhdysvallat / Italia) ja Anna Kortelainen. Turun Konserttitalolla järjestettävä kirjailijakeskustelu edeltää Musiikkijuhlien konserttia 10.8., jossa Donna Leon esiintyy yhdessä venetsialaisen barokkiorkesteri Il Pomo d’Oron kanssa. Sama konsertti on kuultavissa myös 8.8. (ei pre-concert talkia).

Turun Musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna 5. –17.8. ja Turun kansainväliset Kirjamessut 4. –6.10.

Etusivu