18.04.2016

Turun musiikkijuhlat: suomalainen tähtikaarti Turun Logomossa – Die Kalewainen in Pochjolan koko roolitus on valmis

Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat tuottavat yhdessä ensi-iltaan ensimmäistä kertaa maailmassa Karl Müller-Berghausin (1829-1907) Die Kalewainen in Pochjola –oopperan. Kyseessä on ensimmäinen Kalevala-aiheinen ooppera maailmassa ja ylivoimaisesti suurisuuntaisin Suomessa 1800-luvulla sävelletty sävelteos. Oopperan ensi-ilta on Kalevalan-päivänä 28.2.2017 klo 18 Logomossa. Esityksiä on yhteensä kuusi. Muut esitykset ovat ti 2.3. klo 18, la  4.3. klo 14, ti 7.3. klo 18, to 9.3. klo 18 la 11.3. klo 14.

Oopperan rooleissa nähdään Suomen eturivin laulajia. Jo aiemmin on kerrottu, että tenori Christian Juslin laulaa Achti Lemminkäisen roolin ja baritoni Tommi Hakala tulkitsee Ilmarisen roolin. Maamme eturivin sopraanoihin kuuluvan Johanna Rusanen-Kartanon kerrottiin alun perin laulavan Ainoa muistuttava Ismon rooli. Hän esittää kuitenkin lopulta dramaattiselle sopraanolle sävelletyn Louchin roolin: ”Partituurin lähempi tarkastelu maestron kanssa toi meidät tähän lopputulokseen. Olen itse asiassa iloinen, että teen dramaattiselle sopraanolle sävelletyn Louchin roolin, joka sopii sekä äänialaltaan että karaktääriltään minulle paljon paremmin kuin lyyriselle korkealle sopraanolle kirjoitettu Ismon rooli.” Ismon roolissa kuullaan ruotsalaissopraano Susanna Anderssonia, joka on esiintynyt Turun aiemmissa oopperatuotannoissa tulkitsemalla Susannan (Figaron häät 2013) ja Paminan (Taikahuilu 2016) roolit. Basso Petri Lindroos tulkitsee oopperan Väinämöisen roolin. Luonnottaren roolissa kuullaan mezzosopraano Anna Danikia.

Oopperakuorona on turkulainen Chorus Cathedralis Aboensis.

Turussa helmikuussa 2017 ensi-iltansa saavan oopperan kapellimestarina on Leif Segerstam, joka johtaa Turun filharmonista orkesteria. Oopperan ohjauksesta vastaa Tiina Puumalainen, jonka viimeisimpiä oopperaohjauksia ovat Sofi Oksasen teokseen perustuva Puhdistus ja Oopperan kummitus, molemmat Suomen Kansallisoopperassa. Lavastajana on Teppo Järvinen, joka muistetaan EERIK XIV –oopperan lavastajana Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Valosuunnittelijana on Teemu Nurmelin ja puvustussuunnittelijana Pirjo Liiri-Majava.

Ooppera on Turun filharmonisen orkesterin ja Turun musiikkijuhlien yhteistyötuotanto. Die Kalewainen in Pochjola jatkaa turkulaista ansiokasta oopperayhteistyötä. Hanke on kansallisessa ja kansainvälisessä mittakaavassa ennätyksellisen suuri. Yhteistyössä TFO:n ja TMJ:n lisäksi ovat Turun museokeskus ja kirjastopalvelut, Helsingin yliopisto, Turun AMK:n Taideakatemian media-ala, Suomen Goethe-Instituutti ja lukuisat muut taiteilijat, tutkijat ja tuotantoammattilaiset.

Yritysmaailman pääyhteistyökumppani on Konecranes Oyj.

Lipunmyynti: Oopperan liput ovat myynnissä kaikissa Lippupisteen toimipisteissä kautta maan.

Ryhmämyynti: Eija Kerrola/TFO, puh: ma–pe klo 9–15, Puh. (02) 262 0333, kulttuuri.myynti@turku.fi