07.02.2013

Turun musiikkijuhlien ohjelma julkaistu

Turun musiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä 5.-17. elokuuta. Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin teemana on tänä vuonna SILLALLA, maailmojen, taiteenlajien ja tunteiden kiehtovassa välitilassa. Teemaa pohditaan lähes 40 konsertissa.

Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, tenori Topi Lehtipuu on laatinut elokuulle monipuolisen ohjelman.

Varaslähtö Karita Mattilan kanssa

Ennen elokuun varsinaista festivaalia järjestetään festivaalin varaslähtönä keskiviikkona 10.7. klo 19 Turun Konserttitalossa sopraano Karita Mattilan resitaali. Karita Mattila on yksi maailman merkittävimmistä oopperatähdistä ja suomalaisten suuresti rakastama esiintyjä. Hän aloittaa keväällä 2013 Euroopan resitaalikiertueen yhdessä pianisti Ville Matvejeffin kanssa. Yleisöä odottaa ohjelma, joka ennen Turun konserttia kuullaan Lontoon Wigmore Hallissa, Pariisin Châtelet-teat-terissa, Zürichin oopperassa…

Valeri Gergijev ja Mariinski-orkesteri saapuvat Turkuun

Avajaiskonsertti 5.8.

Turun musiikkijuhlien avajaiskonsertissa 5. elokuuta kuullaan musiikkijuhlien entistä taiteellista johtajaa, pianisti Olli Mustosta yhdessä Pietarin Mariinski-teatterin orkesterin ja huippukapellimestari Valeri Gergijevin johdolla. Ohjelmassa kuullaan mm. Shchedrinin Pianokonsertto nro 4 sekä Tshaikovskin Sinfonia nro 6, lisänimellä Pateettinen.

200 years of Verdi and Wagner!

6. elokuuta kuultava toinen Valeri Gergijevin johtama Mariinski-orkesterin konsertti juhlistaa Verdin ja Wagnerin 200-vuotisjuhlavuotta. Mariinski-teatterin oopperasolistien tulkitsemana kuullaan kohokohtia rakastetuimmista Verdin ja Wagnerin oopperoista, kuten La Forza del Destino, Aida, La Traviata, Lohengrin…

Donna Leon, komisario Brunetti –sarjan luoja, barokkimusiikin pyörteissä

Komisario Brunetti –kirjojen luoja Donna Leon saapuu Turkuun yhdessä venetsialaisen Il Pomo d’Oro –barokkiorkesterin kanssa. Solistina kuullaan Topi Lehtipuuta. Lauantaina 10.8. klo 19 kuultavassa konsertissa Donna Leon johdattaa kuulijan läpi tuskan, pelon, rakkauden ja vapauden… pohtien samalla naisen kuvaa länsimaisessa taiteessa ja oopperassa. Välissä kuullaan upeita barokkioopperanumeroitaIl Pomo d’Oro –barokkiorkesterin tulkistemana. Kaikki tekstit ovat ennen julkaisemattomia.

Baritoni Jorma Hynninen jättää jäähyväiset oopperalavoille Akselin roolissa.

Akseli on Kimmo Hakolan uusi ja Jorma Hynniselle säveltämä monologiooppera Akseli Gallen-Kallelan elämästä. Se esitetään Turun musiikkijuhlilla Sigyn-salissa maanantaina 12.8. klo 19. Hynninen jättää roolin myötä jäähyväiset oopperalavoille. Pekka Hakon libretto perustuu osittain Akseli Gallen-Kallelan omiin kir-joituksiin. Monologiooppera tapahtuu seitsemässä tuokiokuvassa Kalelan ateljeessa. Orkesterina on Avanti! kamariorkesteri kapellimestarinaan Ville Matvejeff. Ohjaus on Vilppu Kiljusen käsialaa.

Silta Intian ja Suomen välillä kulkee Turun kautta

Eteläintialainen virtuoosihuilisti, Shashank Subramaniam ja huippulyömäsoittaja Sai Giridhar sekä suomalaisen Meta4-jousikvartetin jäsenet nousevat yhteiselle musiikilliselle sil¬lalle. Turun musiikkijuhlien Eero Hämeeniemeltä tilaama teos ”Priya” saa Pohjoismaiden kantaesi¬tyksensä tässä konsertissa perjantaina 9.8. klo 19. Lisäksi kuullaan Bartokin Jousikvartetto nro. 5 ja perinteistä intialaista musiikkia.

Upouusi Sibelius Piano Trio debytoi

Loppuvuodesta 2012 perustettu Sibelius Piano Trio on kolmen kansainväli¬sesti menestyneen suomalaisen huippumuusikon yhteistyön tulos. Petteri Iivosen, Samuli Peltosen ja Juho Pohjosen trion konserttiohjelmisto koostuu monipuolisesti sekä moderneista että perin¬teisemmistä taidemusiikin teoksista. Trion ensikonsertti kuullaan Turun musiikkijuhlilla sunnuntaina 11. elokuuta, jonka jälkeen kokoonpano jatkaa säännöllistä konsertointia. Ohjelmassa Schumannia, Saariahoa ja Ravelia.

Natalie Dessayn ensiesiintyminen Suomessa

Yksi maailman kysytyimmistä sopraanoista, Natalie Dessay, saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Natalie Dessay on ky¬sytty laulaja maailman merkittävimmissä ooppera- ja konserttitaloissa ja on suoma¬laiselle yleisölle tuttu esimerkiksi Finnkinon välittämistä Metropolitan HD – ooppe¬ranäytännöistä. Natalie Dessayn rinnalla konsertissa kuullaan myös valovoimaista mezzosopraano Virpi Räisästä, Radion sinfoniaorkesteria ja Musiikkitalon Kuoroa kapellimestari Hannu Linnun johdolla. Ohjelma on omistettu ranskalaiselle musiikille.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa esitellyt kotikonsertit olivat yleisömenestys ja saavat jatkoa:

Suomen Kansallisbaletin étoile-tanssija Minna Tervamäki on luonut omannä¬köisensä musiikillisen ohjelman konsertille, jonka hän juontaa Marjaniemen kartanossa lauantaina 10. elokuuta. Esiintyjätiedot kerrotaan myöhemmin. Arkkipiispa Kari Mäkinen ja rouva Mäkinen toivottavat puolestaan yleisön tervetulleeksi viettämään ilta¬päivää, jonka aikana musiikki ja puhe vuorottelevat lauantaina 17. elokuuta. Ohjelmassa suomalaista modernismia eli Väinö Raition jousikvartetto op. 10 ja Debussyn jousikvartetto op. 10. Esiintyjät ovat Janne Malmivaara, Mikaela Palmu, Ramona Wolin-Takala ja Erkki Lahesmaa.

Bachin iltapäiväperhoset!

Suosittu Iltapäivän Bach – konserttisarja uudistuu. Bachin iltapäiväperhoset -konserteissa punainen lanka kulkee Bachin musiikista siltojen kautta muiden säveltäjien upeisiin teoksiin. Tulkitsijoina 12.-14. elokuuta kuultavissa konserteissa Suomen eturivin solistit, kuten vuoden 2010 Sibelius-viulukilpailuissa toiseksi tullut Petteri Iivonen, Turun sellokilpailut 2006 voittanut Samuli Peltonen, Johann Sebastian Bach¬in musiikkia kaduille eri kulttuuriprojekteissa vienyt huippualtisti Teemu Kupiainen sekä aivan tuore vuoden 2012 Tampereen alttoviulukilpailun voittaja Tina Brännkärr!

Neljän jazz-konsertin sarja yhteistyössä Flame Jazzin kanssa.

Musiikkijuhlilla kuullaan neljän jazz-konsertin sarja Linnateatterissa. 14. elokuuta esiintyy Jukka Perko Streamline Jazztet, 15.8. Aki Rissanen trio ja Jussi Fredriksson trio, 16. elokuuta lavalle nousee HERD & Aili Ikonen ja 17.8. Koko Jazz Orchestra.

Karmiininpunaisen kuninkaan hovissa

Tervetuloa Karmiininpunaisen kuninkaan hoviin lauantaina 10. elokuuta Turku Energian Turbiinihalliin! Rockia, jazzia, klassista ja tahtilajeja juhlallisesti leipovan progerockin hittikamara, jossa suomalainen allstar-yhtye Husband levitoi Yes-, King Crimson-, Genesis-, Jethro Tull- ja Wigwam -hittien äärellä solisteinaan mm. Jukka Gustavson ja Topi Lehti¬puu. Illan päättää suomalaisen nykyprogen kärkinimiin kuuluva Jeavestone. Illan juontaa Yleisradion Karmiininpunaisen kuninkaan hovia isännöinyt Osmo Tapio Räihälä.

Hellun hellalla leivotaan yllätyksiä

Neljättä vuotta kertaa järjestettävässä, kamarimusiikkia, musiikkiteatteria ja tiedeluentoa yhdistävässä illassa häikäisevä sopraano Helena Juntunen kutsuu vieraikseen upeaäänisen baritoni Florian Boeschin, pianovirtuoosi Jukka Nykäsen ja aivotutkija Mikko Samsin. Mukana yllätysvieraita!

Lapsillekin vain parasta – Satu Sopasen tuttiorkesteri

Pikku kakkosesta tuttu koko perheen konsertti Lauludiplomi nähdään ja kuullaan Turun musiikkijuhlilla tulevana kesänä konserttimuodossa lauantaina 17. elokuuta Seikkailupuistossa! Luvassa on musiikillista visailua ja leikkimielistä laulukisailua. Mitä lauluja löytyy Laulupussista? Osaatko jatkaa laulua lauluviestissä? Mahtaako Musiikkitohtori saada soiton soimaan ja laulut raikumaan paremmin laululääkkeiden avulla? Tervetuloa ratkomaan näitä musiikkipähkinöitä yhdessä Satun ja Tuttiorkesterin kanssa! Lauludiplomi-konsertissa on mukana myös Turun konservatorion lapsikuoro, johtajanaan Terhi Lehtovaara.

Konserttisarjat Taidemuseossa

Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon Lounaskonserteissa tiistaista perjantaihin 13.-17.8. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä Jorma Hynnisen ja Ilkka Paanasen, Erkki Lahesmaan, Alexander Vinnitskin ja Antti Siiralan mestarikurssioppilailta.

Tiede ja musiikki yhdistyvät

Turun musiikkijuhlat on jälleen mukana järjestämässä tiedettä ja taidetta yhdistävää Aboagora-symposiumia. Symposiumin teemana on tänä vuonna ”The Human Machine”. Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen ja Åbo Akademin Donner-instituutin kanssa yhteistyössä järjestetyn symposiumin ohjelmassa on mm. kaikille avoimia Agora-luentoja Sibelius-museossa.

Symposiumin yhteydessä järjestetään tiistaina 13.8. klo 18 Sibelius-museossa konsertti ”Koneen ääni”, jossa legendaarisen Se ensemblen jäsenet inspiroituvat Aboagoran ensi kesän teemasta. Konsertissa kuullaan lisäksi mm. Uljas Pulkkiksen säveltämä Virtuaalipianokonsertti pianisti Emil Holmströmin tulkitsemana.

Lipunmyynti

Lipunmyynti kaikkiin Turun musiikkijuhlien tapahtumiin alkaa maanantaina 11. helmikuuta 2013 klo 9.00. Lippuja myy Lippupalvelu.

http://www.tmj.fi