19.08.2011

Turun musiikkijuhlilla kaikkien aikojen onnistunein vuosi

Torstaina päättyneet Turun musiikkijuhlat sujuivat tänä vuonna historiallisen onnistuneesti. Kaikkien aikojen suurin festivaalivuosi niin konsertti- kuin esiintyjämäärältään rikkoi myös aikaisemmat kävijämäärä- ja lipunmyyntiennätykset. Lipunmyynti kasvoi yli 50 % vuodesta 2010, jolloin tehtiin siihenastinen lipunmyyntiennätys. Kävijämäärä oli ilman yhteistyöhankkeita n. 20 000, mikä on 5000 yli tavoitteen. Myös konserttien taiteellista tasoa on kehuttu erityisen paljon.

Kulttuuripääkaupunkivuosi kasvatti tarjontaa ja kävijämäärää

Turun musiikkijuhlien ohjelmassa oli yhteensä 8 viralliseen Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluvaa hanketta. Kulttuuripääkaupunkivuosi tarkoitti Suomen vanhimmalle yhtäjaksoisesti järjestetylle musiikkifestivaalille niin suurempia resursseja kuin laajempaa yleisöä. Kiinnostus Turun kulttuuritarjontaa kohtaan on ollut suurempaa niin Turussa, muualla Suomessa kuin ulkomailla. Myös Turun musiikkijuhlien kansainvälisten ja muualta kotimaasta tulleiden konserttivieraiden määrä kasvoi edellisvuosista.

Ohjelmassa oli yli 50 konserttia

Turun musiikkijuhlia vietettiin 5.–18.8. Historiallisen pitkään, kahden viikon mittaiseen festivaaliin mahtui yli 50 konserttia ja muuta tapahtumaa. Suosituimpia konsertteja olivat Avajaiskonsertti, John Malkovichin tähdittämä The Giacomo Variations -kamarimusiikkinäytelmä, Mariinski-teatterin orkesterin ja Valeri Gergijevin kaksi konserttia sekä ooppera Alvilda in Abo. Myös Samppalinnan luolastossa järjestetyt Uneton yö -konsertit, Kaasukellossa pidetyt jazz-konsertit ja päätöskonsertti Bachia kynttilänvalossa olivat loppuunmyytyjä. Tuomiokirkossa järjestetty Iltapäivän Bach -sarja kasvatti myös kävijämääräänsä viime vuodesta. Ilmaistapahtumista erityisesti Vähätorilla järjestetty 300 vuotta rakkautta italiaksi -konsertti veti yleisöä. Lähes kaikki konsertit myivät yli odotusten. Myös ensimmäistä kertaa järjestetty tieteiden ja taiteiden välinen Aboagora-symposium onnistui erinomaisesti.

http://www.tmj.fi