25.08.2014

Turun musiikkijuhlilla menestyksekäs vuosi

Eilen päättyneet 55. kerran järjestetyt Turun musiikkijuhlat ylsi kävijätavoitteeseensa ja teki 2000-luvun toiseksi parhaan tuloksen useita kansainvälisiä huippuvieraita tarjonneella ohjelmallaan.

Lauantaina päättyneet Turun musiikkijuhlat ylsi kävijä- ja lipunmyyntitavoitteeseensa:  kuusitoista päivää kestäneellä festivaalilla oli noin 20 000 kävijää, mikä on saman verran kuin edellisenä vuonna. Rakkauteen viittaavan MARS, VENUS & CO –teeman ympärille rakennetun ohjelman puitteissa kuultiin yli 30 konserttia ja tapahtumaa, joiden joukossa oli myös lukuisia pienimuotoisempia ilmaistapahtumia. Lipunmyynti sujui odotusten mukaisesti ja festivaali teki 2000-luvun toiseksi parhaan lipunmyyntituloksen, vaikka jäikin hieman viime vuoden ennätyksestä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tämän kesän tulokseen. Yleisö löysi hyvin konsertteihimme ja olemme saaneet innostunutta palautetta ohjelmastamme niin perinteisten taidemusiikkikonserttien kuin uusien avausten johdosta. Esimerkiksi Turun kirjamessujen kanssa toteutetut keskustelutilaisuudet kiinnostivat ja jazzin ja kevyemmän musiikin puolelle menevät konsertit otettiin hyvin vastaan osana ohjelmakokonaisuutta, ” sanoo toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki.

Turun musiikkijuhlat toi Turkuun tänä kesänä useita kansainvälisiä huippunimiä kuten saksalaisen tenori Jonas Kaufmannin, joka debytoi Suomessa festivaalin varaslähtö-konsertissa Turun Konserttitalolla 11.7. Avajaiskonsertissa Suomi-debyyttinsä teki kansainvälisesti arvostettu barokkimusiikin asiantuntija, kapellimestari René Jacobs johtamalla Helsingin Barokkiorkesteria. Kansainvälisten orkesterivierailujen sarja jatkui Soulin filharmonisen orkesterin ja kapellimestari Myung-Whun Chungin sekä Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ja kapellimestari Daniel Hardingin vierailujen muodossa. Tanssiteatteri ERI:n kanssa yhteistyössä toteutettu Julia ja Julia –baletti sai kantaesityksensä Linnateatterin lavalla. Kirjallisuutta, teatteria ja musiikkia yhdisteleviä kokonaisuuksia kuultiin mm. Taina Elgin tähdittämän Sibelius ja Ida-muusan muisto –konsertin, Hannu-Pekka Björkmanin ja Jukka Perko Avaran Tummilla seinillä kirkkaat ikkunat –konsertin sekä Laura Birnin, sopraano Kate Royalin ja Plan8-ensemblen Broken Heart Fragments –konsertin muodossa. Amerikkalaispianisti Jonathan Bissin resitaali jatkoi korkeatasoisten sooloresitaalien sarjaa. Ohjelmaan mahtui perinteisten taidemusiikkikonserttien lisäksi yhteistyössä Turun AMK:n Taideakatemian ja Turun konservatorion kanssa yhteistyössä toteutettu TMJ GOES TYKS –päivä, jonka aikana festivaalin taiteilijat jalkautuivat TYKS:in Lastensairaalan potilasosastoille sekä Indica-yhtyeen konsertti Taiteiden yönä vain kynttilöin valaistussa Tuomiokirkossa.

”Palaute yleisöltä konserteissa ja muuten on ollut erittäin positiivista ja näkyvyytemme paikallisesti ja kansallisella tasolla on ollut erittäin laajaa. Erityisesti Jonas Kaufmannin vierailu sekä Soulin filharmonisen orkesterin ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterin konsertit ovat saaneet huomiota ja kiitosta osakseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden festivaalia.”, iloitsee toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki.

Ensi vuonna Turun musiikkijuhlia vietetään 6.-15.8.2015. Ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan helmikuussa 2015.

Sopraano Soile Isokoski Katedraali soi –kirkkomusiikkiviikon solistiksi

Turun musiikkijuhlasäätiö on jälleen mukana Turun Tuomiokirkossa helmikuussa 2015 järjestettävällä Katedraali Soi -kirkkomusiikkiviikolla.  Turun musiikkijuhlat tuottaa kirkkomusiikkiviikon avajaiskonsertin kolmannen kerran peräkkäin.  Maanantaina 2.2.2015 klo 19.00 Turun Tuomiokirkossa kuultavassa konsertissa sopraano Soile Isokoski ja barokkiensemble, johtajanaan viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin, esittävät Bachin kauneimpia sopraanoaarioita kantaateista ja passioista.  Lipunmyynti Soile Isokosken konserttiin alkaa maanantaina 25.8.2014 klo 9 Lippupalvelussa.

www.tmj.fi