09.10.2019

Turunmusiikkijuhlat laajentaa konserttitarjontaansa elokuun ja kesäkaudenulkopuolelle ja julkaisee kaksi konserttia vuodelle 2020

Turun musiikkijuhlat laajentaa konserttitarjontaansa elokuun ja kesäkauden ulkopuolelle ja julkaisee kaksi konserttia vuodelle 2020. Sopraano Nadine Sierra konsertoi Turun filharmonisen orkesterin kanssa ja kontratenori Franco Fagioli palaa Turkuun Mozart-ohjelmalla yhdessä Baselin kamariorkesterin kanssa.

Turun musiikkijuhlien menestyksekkään 60. järjestämiskerran jälkeen festivaali suuntaa katseensa tulevaan. Turun musiikkijuhlien päätapahtuma on ensi vuonna 6.-16. elokuuta 2020. Turun musiikkijuhlasäätiö laajentaa kuitenkin toimintaansa ja tulee tarjoamaan entistä enemmän konsertteja myös elokuun festivaalin ja kesäkauden ulkopuolella.

”Julkaisemme nyt kaksi ensi vuoden hienoa tapahtumaa, joista toinen sijoittuu elokuun festivaalille ja toinen lokakuulle 2020. Keräsimme tänä kesänä poikkeuksellisen suuren määrän asiakaspalautetta, jossa toivottiin lisää laadukkaita konsertteja. Monet elokuun konserteista ja lisäkonserteista möivät loppuun, mutta emme toisaalta voi kasvattaa valtavasti elokuun festivaalin yksittäisiä konserttimääriä. Haluamme kuitenkin vastata valtakunnalliseen kysyntään ja kasvattaa toimintaamme, mistä johtuen tulemme tuottamaan konsertteja myös talvikaudella.

Molemmat nyt julkaistavat konsertit alkavat klo 18. Tässäkin vastaamme yleisöltä tulleeseen palautteeseen: konserttien ohella Turussa halutaan ehdottomasti kokea ravintolaelämys ja aikaistetut konsertit mahdollistavat ravintoloiden keittiöiden aikataulut huomioiden konserttielämyksen yhdistämisen ruokailuuun. Tämä palvelee sekä Turun talousalueen yleisöä että muualta tulevia konserttivieraita. Haluamme entistä paremmin huomioida tällaiset kokonaiselämykseen vaikuttavat ja Turun vetovoimaa lisäävät tekijät”, toteaa Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

 

Nadine Sierra esiintyy TFO:n kanssa 13. elokuuta 2020 klo 18.

Amerikkalaissopraano Nadine Sierra esiintyy Turun filharmonisen orkesterin kanssa torstaina 13. elokuuta 2020 klo 18 Turun Konserttitalossa. Orkesteria johtaa Lorenzo Passerini ja konsertissa kuullaan Sierralle tärkeimpiä ooppera-aarioita mm. Donizettilta, Gounod’lta, Puccinilta ja Verdiltä.

Oopperamaailman lupaavimpiin kykyihin kuuluva sopraano NADINE SIERRA voitti 2017 Richard Tucker -palkinnon ja 2018 Metropolitan-oopperan Beverly Sills -palkinnon.  Sierra tunnetaan nyt mm. San Franciscon oopperan Musettana, mutta eritoten Rigoletton Gildan roolista Metropolitanissa, Berliinin valtionoopperassa ja Pariisin kansallisoopperassa, Lucia di Lammermoorin nimiroolista mm. Venetsian La Fenicessä ja lukuisista Mozartin oopperoiden päärooleista maailman johtavissa oopperataloissa.

Sierran hengästyttävää menestystä kilpailujen ja palkintojen voittajana ovat seuranneet niin Voguen ja Opera Newsin kaltaiset mediat, lukemattomat Instagram-seuraajat kuin myös Nick Romeo 2011 ilmestyneen kirjansa Driven: Six Incredible Musical Journeys Nadine Sierralle omistetussa luvussa.

 

Kontratenori Franco Fagioli palaa Turkuun Mozart-ohjelmalla ja Baselin kamariorkesterin kanssa sunnuntaina 4. lokakuuta 2020 klo 18.

Turun musiikkijuhlien Agrippina-esityksessä häikäissyt kontratenori Franco Fagioli palaa Turkuun Baselin kamariorkesterin (Kammerorchester Baselin) kanssa. Ohjelmistossa on Mozartin aarioita kastraateille. Konsertti sijoittuu samaan viikonloppuun Turun Kirjamessujen ja Ruoka- ja viinimessujen kanssa.

Maailman kysytyimpiin kontratenoreihin kuuluva Fagioli hurmasi suomalaisyleisön Händelin Agrippina-oopperan keisari Nerona Turun musiikkijuhlien varaslähdössä  kesäkuussa 2019.

”Välittömästi konsertin jälkeen moni yleisön jäsen lähetti viestiä toivoen Fagiolin nopeaa paluuta ja kun siihen tarjoutui mahdollisuus hienon Baselin kamariorkesterin kanssa, tartuimme tilaisuuteen. Konsertti on vielä samana viikonloppuna Turun Kirjamessujen ja Turun Ruoka- ja viinimessujen kanssa ”, toteaa Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

Turun musiikkijuhlat julkaisee koko ohjelmistonsa maanantaina 9. maaliskuutta 2020.

Lipunmyynti molempiin konsertteihin alkaa torstaina 10.10. klo 9.