04.07.2016

Tuska keräsi tänä viikonloppuna 28 000 hevipäätä Helsingin Suvilahteen

Yhdeksästoista Tuska Festivaali järjestettiin jälleen tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa menestyksekkäästi. Ensi kertaa perjantai ja lauantai tykiteltiin puoleen yöhön asti, joka oli omiaan nostattamaan tunnelmaa uusiin sfääreihin.

Lauantain Tuska oli ensi kertaa Suvilahteen siirtymisen jälkeen loppuunmyyty – Ghost ja muu lauantain messevä artistikatras houkutti paikalle peräti 11 000 juhlijaa.

Tuska 2016 kävijämäärä kohosi 28 000:een.

Viikonlopun taiteellisia huippukohtia olivat Ghostin teatraalisen ja mukaansa tempaavan shown lisäksi mm. perjantaina esiintynyt Puolan black/death-ylpeys Behemoth, norjan toimintarock-ryhmä Kvelertak ja saksalainen heviooppera Avantasia. Lemin lepposat, eli Stam1na veti uuden telttalavan niin ikään ääriään myöten täyteen.

Sunnuntaina ranskalainen, järkälemäisen raskaasti groovaava Gojira lietsoi täpötäyden Suvilahden kentän hurmokseen ennen kuin sunnuntain pääesiintyjä Children Of Bodom päätti hittikimarallaan festivaalin erittäin positiivissa merkeissä.

Uusi neloslava ja sen talkshow-tyylinen ohjelma, Anthrax-legenda Scott Ianin haastattelu etunenässä keräsi erittäin hyvän vastaanoton ja vastaavaa ohjelmaa tullaan Tuskassa näkemään jatkossakin.

Aluetarjonnan osalta laaja ruokavalikoima miellytti, kuten myös TuskaLibre-viihtymisalue telttasaunoineen.

Festivaalijohtaja Eeka Mäkynen kommentoi tuoreeltaan tämän vuoden juhlaa: ”Tämä vuosi oli huikea. Bändit vetivät käsittämättömän tiukkoja keikkoja ja yleisön joukossa meininki oli äärimmäisen hyvä ja veljellinen kuten tapana on ollut. Tuskalaiset ovat selkeästi ottaneet Suvilahden omakseen. Tämä oli kovin vuosi tähän mennessä ja ensi vuodesta tulee vielä kovempi, onhan se selvä, silloin täytetään pyöreitä. Silloin nimittäin lähtee.”

Kesällä 2017 juhlitaan siis 20-vuotiasta Tuskaa. Ensi kesän päivämäärät ovat 30.6.-2.7.2017. Merkatkaa kalenteriin.

Tuska kiittää jälleen yleisöä, artisteja, yhteistyökumppaneita ja lähialueen asukkaita, joiden hermoja saatoimme koetella. We salute you.

LISÄTIEDOT
tuska-festival.fi
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival