14.06.2016

Tuskaan syntyi korumallisto tutkimuksen ja fanittamisen yhdistelmänä

– Koru osaksi TURBO VIP -pakettia.
– Tuska Suvilahdessa 1.-3.7.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston, LUT:n tutkijat, Ivary Vimm ja Erno Salmela, yhdessä Tuska-organisaation kanssa, kehittivät Tuskaa varten uuden kustomoidun korumalliston.

Vimm ja Salmela ideoivat ja suunnittelivat fanien asemassa korut, joita he haluaisivat itse pitää ylpeästi päällään. Tärkeää oli, että korut valmistetaan raudasta ja niiden muodoissa näkyy heavy metal -symboliikkaa. Lisäksi koruihin haluttiin suunnittelijan kädenjälki, minkä takia korut viimeisteltiin käsityönä sepän perinteitä kunnioittaen aidossa ahjossa.

Yksi malliston koruista tulee oikeuttamaan Tuskan TURBO VIP -asiakkaille sisäänpääsyn tuottaen asiakkaille toiminnallista arvoa. Kahta muuta korumallia myydään Tuskassa. Koruista jää asiakkaille pitkäkestoinen muisto tapahtumasta ja koruja pidetään todennäköisesti päällä muuallakin kuin Tuskassa eli koruista syntyy asiakkaille emotionaalista käyttöarvoa. Raudasta tehty design-koru on siten myös ekologisempi vaihtoehto kuin yleisesti festareilla myynnissä oleva kertakäyttöinen rihkama. Lisäksi Tuskaan on suunnitteilla koruihin liittyvä tietokisa ja korujen tuunauspiste sekä mahdollisuus tavata korusuunnittelija Vimm.

Tuska-korujen tutkimus- ja kehitystyö liittyy laajempaan kokonaisuuteen, jossa Lappeenrannan Teknillisellä yliopistolla, LUT:lla tutkitaan asiakkaiden tai fanien osallistamista runsaan arvon luomiseen.

Kaikkiin TURBO VIP -paketteihin kuuluu erityinen Tuska-koru, jota ei ole saatavilla mistään muualta. Kahta muuta korumallia tulee myyntiin Tuskan festarialueelle, niiden hinnoista ja muista yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin.

TURBO VIP -PAKETIT (K-18)
VIP 3pv alk. 255 €
VIP 1pv alk. 155 €

Tuska-liput myy Tiketti, Ticketmaster ja Lippupiste.

LISÄTIEDOT
tuska-festival.fi
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival
Snapchat: tuska-festival

Yhteistyössä: Radio Rock, Inferno, Imperiumi, Alepa, Bio Luvil, Onnibus, Musamaailma.