03.08.2009

Tuusulanjärven kamarimusiikin Auttakaa-festivaali oli menestys

Pekka Kuusiston johtama Tuusulanjärven kamarimusiikki 2009 on päättynyt. Tämän vuoden teemana oli ”Auttakaa”. Viikon aikana kuultiin muun muassa viisi päivän hyväntekeväisyysteemoihin sävellettyä kantaesitystä ja nähtiin uudenlainen metsäkonsertti Ainolassa. Vuoden 2010 Tuusulanjärven kamarimusiikki järjestetään 25.– 31. heinäkuuta.

Tuusulanjärven kamarimusiikki oli taiteellisesti ja järjestäjän tavoitteiden osalta menestys. Festivaalin kahdestakymmenestä konsertista yksitoista oli loppuunmyytyjä. Kävijöitä intiimissä kamarimusiikkitapahtumassa oli noin 2700.
Festivaaliviikolta jäivät elämään Auttakaa-teemaan sävelletyt viisi uutta musiikkiteosta. Ensimmäisen esityksensä festivaalilla saivat Jarkko Martikaisen ”Ei-toivotut laulut” sananvapaudelle, Severi Pyysalon ”Neljä vuodenaikaa” ympäristölle ja Vilma Timosen ja Eero Turkan teos naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kantaesityksensä saivat myös Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan sodasta kertovat laulut sekä Emma Salokosken esittämä, Lauri Salokosken säveltämä Fontanella-laulusarja.

Kiinnostusta herätti myös Aamu Songin ja Johan Olinin suunnittelema konserttitila Ainolan metsään. Miinanraivaajat-konsertissa soittivat Pekka Kuusisto, Janne Rättyä ja Eeva Mäenluoma. Uudenlaisen konserttielämyksen tarjonneelle projektille suunnitellaan jatkoa myös ensi vuodeksi.

Kuvia festivaaliviikolta: www.tuusulanjarvifestival.fi/kuvat09.

Lisätietoja:
Aleksi Malmberg
toiminnanjohtaja
Tuusulanjärven kamarimusiikki
puh. 050 302 1669

http://www.tuusulanjarvifestival.fi