14.05.2009

Tuusulanjärven kamarimusiikin englanninkieliseksi nimeksi Our Festival

Tänä vuonna 14. kertaa järjestettävä Tuusulanjärven kamarimusiikki ottaa englanninkieliseksi nimekseen Our Festival. Uuden kansainvälistymisstrategian tavoitteena on houkutella Tuusulanjärven historiallisiin taiteilijakoteihin aiempaa enemmän myös ulkomaisia kulttuurimatkailijoita. 26.7.-1.8.2009 järjestettävän festivaalin taiteellinen johtaja on viulisti Pekka Kuusisto.

Tuusulanjärven kamarimusiikin esiintyjäkaartiin on jo pitkään lukeutunut muusikoita niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Jatkossa tavoitellaan aktiivisesti myös kuulijakuntaa maan rajojen ulkopuolelta. Festivaalin nimellä ei ole aiemmin ollut virallista käännöstä, ja englanninkielisissä yhteyksissä on käytetty muotoa Chamber Music by Lake Tuusula.

Festivaalin vahvuuksiin kansainvälisessä kilpailussa kuuluvat ainutlaatuinen konserttiympäristö ja erottuva ohjelmasuunnittelu. Festivaali tarjoaa kamarimusiikkikonsertteja muun muassa Sibeliuksen Ainolassa, Eero Järnefeltin Suvirannassa, Halosenniemessä ja Paloheimojen Kallio-Kuninkalassa. Tuusulanjärven historiallinen taiteilijamiljöö sijaitsee alle puolen tunnin matkan päässä Helsinki-Vantaan lentokentältä.

Festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä viulisteja. Sibelius-viulukilpailun voittaja vuodelta 1995 on sittemmin tullut tunnetuksi monipuolisesta ja avarasta osaamisestaan musiikin eri kentillä. Hän esiintyy säännöllisesti orkesterisolistina ympäri maailman, ja taiteellisen johtajan kansainväliset kontaktit mahdollistavat festivaalin monimuotoisen ohjelman.

Yhteistyökonsertti Hong Kong International Chamber Music Festivalin kanssa 26.5.2009

Osa uutta kansainvälistymisprojektia tekee Tuusulanjärven kamarimusiikki yhteistyötä muiden tapahtumien ja festivaalien kanssa. Tiistaina 26.5.2009 klo 19 kuullaan konsertti Hong Kong International Chamber Music Festivalin kanssa. Järvenpään kaupungin kultttuuritoimen tuottama konsertti Järvenpään kirkossa tuo kamarimusiikin tunnelman kesän kynnyksellä Tuusulanjärvelle. Esiintyjinä ovat Pekka Kuusiston ja alttoviulisti Atte Kilpeläisen lisäksi Hong Kong International Chamber Music Festivalin taiteellinen johtaja, sellisti Trey Lee, sekä yhdysvaltalainen pianisti Tanya Banister.

”Ystävien kesken” -yhteistyökonsertin ohjelmassa on Brahmsin pianokvartetto nro 1, J. S. Bachin Goldberg-variaatiot jousitriolle sekä Schubertin Andante & Rondo Concertante.

http://www.tuusulanjarvifestival.fi