Etusivu » Uutiset » Työväen Musiikkitapahtuma kampanjoi kehitysyhteistyön puolesta

Työväen Musiikkitapahtuma kampanjoi kehitysyhteistyön puolesta

08.03.2012

Festivaaliin myydään Solidaarisuusranneketta, Jukka Poika kampanjassa mukana

Työväen Musiikkitapahtuma viettää 40. juhlavuottaan Valkeakoskella. Keski-ikäiseksi varttunut festivaali tukee kesällä näkyvästi kehitysyhteistyötä tarjoamalla asiakkaillensa mahdollisuuden ostaa tapahtuman rannekkeita myös solidaarisena versiona. Kahden euron vapaaehtoiseen lisähintaan ostajat saavat hyvän mielen lisäksi ”Hyvä tyyppi” – rintamerkin tunnukseksi osallistumisesta kampanjaan. Solidaarisuusrannekkeella kerätään varoja kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden toimintaan. Rannekkeet ovat osa järjestön ”Solidaarisuus toimii!” – kampanjaa, jolla edistetään tasa-arvoa ja toimeentuloa yhteistyömaissa. Tapahtumassa perjantaina 27.7. järjestettävässä Solidaarisuus toimii!- konsertissa esiintyy Emma-palkittu suomireggaen ykkösnimi Jukka Poika, joka toimii myös Solidaarisuusranneke-kampanjan kasvona. Rannekkeet ovat myynnissä tapahtuman toimistolla sekä Tiketissä.

– Tällä kampanjalla haluamme tuoda tunnetuksi Solidaarisuus – järjestön toimintaa ja antaa ihmisille helpon tavan toimia ja olla hyviä tyyppejä. Upeaa, että Jukka Poika lähti mukaan kampanjaan, iloitsee Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Solidaarisuus on suomalainen vuonna 1970 perustettu kehitysyhteistyöjärjestö, joka puurtaa naisten ja miesten välisen tasa-arvon sekä ihmisarvoisen työn ja kestävän toimeentulon edistämiseksi Nicaraguassa, Ugandassa ja Somalimaassa. Järjestön tehokas ja pitkäjänteinen työ tuottaa kestäviä tuloksia ja hyödyttää noin 150 000 ihmistä. Järjestö on muun muassa luonut tuhansia uusia työpaikkoja Nicaraguan köyhimmille perheille, opettanut lähes 5000 naista lukemaan Somalimaassa, toimittanut vertaistukea perheväkivallan uhreille Ugandassa ja kouluttanut satoja somalimaalaisia nuoria ammattiin. Järjestön toimintaan voi tutustua paikanpäällä Työväen Musiikkitapahtumassa, jossa se on esillä festivaalin tapahtumatorilla.

Juhlavuoden esiintyjäkaartia Koiton laulusta Katri Helenaan

Heinäkuun viimeisellä viikolla upeassa museo- ja tehdasmiljöössä järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma on julkaissut maistiaisia tulevan kesän ohjelmistostaan.

Festivaalilla tullaan Jukka Pojan lisäksi näkemään muun muassa Erin, Katri Helena, Pertti Kurikan Nimipäivät, Haloo Helsinki sekä Apulanta. Juhlavuoden konsertissa ”Köyhällistön rumba” kuullaan 60vuotis juhlaa viettävää Koiton Laulua yhdessä kuubalaista musiikkia soittavan Los Elementoksen kanssa.

Apulanta ottaa myös varaslähdön kesään esiintymällä rantahotelli Waltikassa lauantaina 28. huhtikuuta Valkeakoskella järjestettävässä Vappupamaus-tapahtumassa. Lavalla nähdään myös Duo Työssy &Tervaniemi. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa työväen,- rauhan- ja punklaulujen karaokea sekä julkaistaan festivaalin ennakko-ohjelma.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 26.-29.7.2012.

Työväen Musiikkitapahtuma 28.–31.7.2016

  • Yhteistyössä: