24.07.2019

Työväen Musiikkitapahtuma: Monta oksaa -kirja käsittelee ruotsinsuomalaisiin kohdistuneita ennakkoluuloja ja juurettomuutta taiteilijoiden silmin

Monta oksaa yhdistää ruotsinsuomalaisten siirtolaisten elämää, kulttuuria ja identiteettiä tarkastelleen tutkimuksen, eri taiteilijoiden 21 tarinaa ja upeat mustavalkokuvat 157-sivuiseksi kirjaksi. 

Kirja julkaistaan torstaina 25.7. klo 17.00 Työväen Musiikkitapahtumassa.

Kirja maalaa kuvan ruotsinsuomalaisista, joita yhdistävät kieli, karaoke, sauna, luonto ja arvet. Arvilla viitataan Ruotsiin muuttaneita yhdistäneeseen koti-ikävään ja kotimaan jättämisen aiheuttamaan haikeuteen. Kirjan 21 tarinaa kertovat näistä arvista eri sanoin. Mukana ovat mm. Ruotsissa tunnettu popartisti Miriam Bryant ja hänen äitinsä Outi Köster, laulaja-lauluntekijä Anna Järvinen sekä HIM-yhtyeen pitkäaikainen rumpali Mika “Kaasu” Karppinen eli Gas Lipstick. Lisäksi mukana on mm. Toimittajia, kirjailijoita, näyttelijöitä ja kuvataiteilijoita.

“Suomalaisuus oli lapsena ja teini-ikäisenä hävettävää. Mä en halunnut puhua suomea. Se riippuu vanhemmista miltä suomalaisuus tuntuu. Suomalaisuus ei ollut seksikästä, tottakai se lyö leimansa. “Hitsi että on suomalainen tunnelma..” Sehän on käsite. Koulu oli sellainen, että jos oli valkoinen, oli suomalainen – tai no, musiikkiluokissa oli ruotsalaisiakin – mutta maahanmuuttajajengeihin hyväksyttiin valkoinenkin mamu”, summaa ruotsinsuomalaiseksi ja englantilaiseksi itsensä määrittelevä Miriam Bryant.

Johdantoartikkelissa tartutaan erityisesti ensimmäisen polven ruotsinsuomalaisten kokemuksiin uudessa ympäristössä. Kielen lisäksi musiikilla ja työllä oli keskeinen merkitys siirtolaisten identiteetin ja kulttuurielämän rakentumisessa. Toiselle polvelle kysymykset juurista ja identiteetistä näyttäytyvät erilaisessa valossa, joten suhde suomalaisuuteenkin on muuttunut. Monessa tarinassa kuvataan ylisukupolvisesti siirtyneitä sotatraumoja tai käsitellään sodan varjoa, jonka on voinut jakaa vain muiden ruotsinsuomalaisten kanssa. Kirjan lopussa Kai Latvalehto valottaa “ruotsinsuomalaiseksi musiikki-ihmeeksi” kutsuttua ilmiötä, jolla viitataan toisen polven ruotsinsuomalaisten muusikkojen voimakkaaseen vaikutukseen Ruotsin nykypäivän musiikkikentällä.

Kaksikielisen kirjan ovat toimittaneet Marianne Haapoja ja Saijaleena Rantanen. Heidän lisäkseen kirjoittajia ovat Heidi Kaarto ja Kai Latvalehto, jotka ovat vastanneet myös kirjan ruotsinkielisestä käännöksestä. Valokuvat on ottanut AJ Savolainen ja kirjan on taittanut Ville Helttula. Teoksen julkaisee Työväen Musiikkitapahtuma ja kustantaa Into Kustannus.

Kirja on osa Työväen Musiikkitapahtuma ry:n laajaa projektia, johon kuuluvat kirjan lisäksi aiheeseen liittyvä näyttely sekä ruotsinsuomalaisten taiteilijoiden esiintymisisä tapahtumassa. Kirja julkaistaan ja näyttely avataan Työväen Musiikkitapahtumassa 25.7.2019 klo 17.00.

www.valmu.com