03.11.2011

Työväen Musiikkitapahtuma sai jatkosopimuksen UPM Tervasaaren kanssa

Ensi vuonna 40-vuotisjuhliaan viettävä Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään jälleen Valkeakoskella UPM:n Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon piha-alueilla. Tapahtuma muutti kaupungin torialueelta nykyiselle paikalleen vuonna 2010. Toiminnassa oleva teollisuuslaitos ja toisaalta historiallinen museomiljöö ovat antaneet tapahtumalle ainutlaatuiset puitteet, josta tapahtumakävijät ovat antaneet festivaalille paljon kiitosta.

Myllysaaren museon ja Tervasaaren tehtaan edustajat ovat molemmat halukkaita jatkamaan yhteistyötä Työväen Musiikkitapahtuman kanssa. Tapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja on erittäin mielissään jatkosta. Vuodesta 1972 lähtien järjestettyä Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään seuraavan kerran 26.–29.7.2012. Festivaalin juhlavuosi käynnistyy vapun kynnyksellä järjestettävällä ennakkoklubilla 28.4 Rantahotelli Waltikassa.

Tapahtuma vetää Valkeakoskelle

Viimekesäisen Työväen Musiikkitapahtuman kävijätutkimuksen tulokset ovat selvinneet. Perinteisesti heinäkuun viimeisellä viikolla Valkeakoskella järjestetty nelipäiväinen festivaali onnistui parantamaan edellisten vuosien jo erinomaisia arvosanojaan ja tilastojaan entisestään.

Tutkimus osoitti selvästi, että tapahtuma vetää Valkeakoskelle myös ulkopaikkakuntalaisia; kyselyyn vastanneista yli puolet ilmoitti tulleensa alun perin paikkakunnalle festivaalin vuoksi. Ulkopaikkakuntalaisia tapahtumaan matkaa ennen kaikkea Tampereelta sekä pääkaupunkiseudulta. Tapahtuman markkinointia on viimeisinä vuosina kohdistettu Pirkanmaan alueelle onnistuneesti; lähikunnista tapahtumaan on matkannut vuosi vuodelta enemmän ihmisiä.

Festivaaleille saapumiseen kävijöitä innoitti ennen kaikkea aikaisemmat osallistumiset. Tapahtuma onnistui kuitenkin houkuttelemaan myös entistä enemmän uusia kävijöitä. Peräti yli 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi osallistuneensa tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Tapahtuma keräsi myös ennätysmäärän veneilijöitä.

Erityisen hyvin arvosanoin tutkimukseen vastanneet tapahtuman kävijät kuvasivat Työväen Musiikkitapahtumasta saatua tietoa, asiakaspalvelua sekä ylipäänsä tapahtumasta jäänyttä mieltä. Hyvä mieli syntyi vastanneiden mukaan ennen kaikkea festivaalin ohjelmistosta sekä ystävien tapaamisesta. Festivaalin lipunhintoja pidettiin pääsääntöisesti sopivina, tai edullisina. Tapahtumakävijät kuluttavat rahaa lippujen lisäksi myös muun muassa alueen majoituspalveluihin, ravintoloihin, kioskeihin ja kauppoihin.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että tapahtuman markkinointi on tavoittanut kuluttajat viime vuottakin paremmin. Parhaiten tieto festivaalista tavoittaa kävijät sanoma- ja aikakauslehtien, esitteiden sekä Internet-sivujen välityksellä. Myös sosiaalinen media on noussut Työväen Musiikkitapahtumassa merkittävään rooliin tiedonvälittäjänä.

Kesällä 2011 festivaalilla vieraili ennätykselliset 40 000 ihmistä. Innolink Research Oy:n tuottaman ja Pirkanmaan Festivaalit ry:n tilaamaan tapahtuman kävijätutkimukseen otti osaa yhteensä 320 ihmistä.

Työväen Musiikkitapahtuma 28.7.-1.8.2021