10.08.2017

Työväen Musiikkitapahtuman yleisömäärä Valkeakoskella lähes 40 000

Työväen Musiikkitapahtuman 45-vuotisjuhlia vietettiin 27.-30.7.2017 Valkeakoskella, UPM:n Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon pihalla. Tapahtuma oli täynnä toinen toistaan upeampia keikkoja, hienoa tunnelmaa, iloisia ihmisiä, aatetta ja asiaa sekä ohjelmaa myös lapsille.

Tapahtuman virallisen after movien voi katsoa tästä linkistä.

Yleisömäärä kohosi yhteensä neljän päivän ajalta lähes 40 000 festarivieraaseen. Määrä oli hieman pienempi kuin viime vuonna. Festivaalilauantaina ohjelmaa oli aamupäivästä myöhään yöhön, joten lauantai keräsi suurimman päiväkohtaisen kävijämäärän ja oli lähes loppuunmyyty.

TORSTAIN avauspäivänä suurimman yleisön keräsi tämän kesän keikkakuningatar SANNI. Taiteilija laulatti Paperitorin yleisöä miltei puolentoista tunnin ajan ja muisteli välispiikeissään aikaa, jolloin työskenteli pikaruokaravintolassa. Laulaja muistutti yleisöä myös unelmien toteuttamisen tärkeydestä esittäessään noista ajoista kertovan kappaleen Hakuna Matata.

Myös Suomi-Bluesin vankkumaton kivijalka SF-Blues hurmasi musariyleisön ja tartutti blueskuumeen myös nuorempiin kuulijoihin. Kokoonpanossa esiintyivät alkuperäisjäsenet Dave Lindholm ja Heikki Silvennoinen sekä kesäpojiksi itseään tituleeranneet Eero Raittinen ja Jukka Gustavsson.

Meillä sattui olemaan tänään kesän paras keikka! Kukaan ei jännittänyt ja Eppu lauloi kuin seitsemänkymppinen enkeli,” veisteli yhtyeen nokkamies Heikki Silvennoinen.

PERJANTAINA valkeakoskelaisia hellittiin monipuolisella ohjelmalla. Päivä käynnistyi lastenkulttuurilla ja tapahtuman viralliset avajaissanat lausui legendaarinen M. A. Numminen. Numminen esiintyi tapahtumassa luottopakkinsa Pedro Hietasen ja Valkeakosken Soittokunnan kanssa. Avajaisissa kajahti ilmoille tietysti mm. Oikeus mielipiteen vapauteen.

Päivän aikana esiintyivät maan eturivin artistit Anna Puusta Palefaceen ja Atomirotasta Anne Mattilaan. Monipuolinen kattaus houkutteli paikalle juhlijoita monessa sukupolvessa ja se laitettiin merkille myös Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaanissa.

Itselle parhaita keikkoja ovat ne, joiden yleisössä näkyy faneja kolmessa sukupolvessa!” tuumasi Kilpeläinenkin keikkansa jälkeen.

LAUANTAITA aloittelivat jo päivällä Pekkaniskan Pojat sekä legendaariset tangotaikurit Ilmo Korhonen ja Ahti Jokinen. Paperitorin Ajantaju -konsertissa kuultiin Tiina Pelkosen sävellyksiä. Sisällissodanaikaiset tekstit muodostivat vaikuttavan kokonaisuuden uudempien, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia käsittelevien tekstien kanssa.

Päivän aika käytiin monta tärkeää keskustelua mm. vapaaseen liikkuvuuteen, sananvapauteen, populismiin ja asuntopolitiikkaan liittyen. Väkevimmän viestin välitti europarlamentaarikko Merja Kyllönen muistuttaessaan, että me kasvatamme tulevaisuuden keskustelijoita. Millaisen kuvan antavat vanhemmat, jotka haukkuvat toisia internetissä ja toivovat näiden kuolemaa?

Yksi koko tapahtuman odotetuimmista artisteista oli Lauri Tähkä, joka viihdyttikin yleisöä koko rahan edestä. Artisti pääsi esiintymään täpötäydelle Paperitorille, eikä yleisö ollut saada Tähkästä tarpeekseen. Täysilaidallisen eteerisyyttä tarjosi upeaääninen Chisu, jonka keikan aikana paitsi jammailtiin hiki hatussa, myös pyyhittiin liikutuksen kyyneleitä.

Naisenergiasta pitivät huolta myös Milla Rumi ja Mariska, jotka tekivät intensiivisellä esiintymisellään vaikutuksen vanhempaankin yleisöön. Salakapassa viihdyttäneestä Los Salsanismosta puhutaan taatusti vielä pitkään, sillä ihmiset poistuivat keikalta hymyssä suin ja kaikkensa antaneena. Raskaan rokin ystäviä hemmoteltiin yömyöhällä, kun Kotiteollisuus räjäytti Puu-salin tunnelman viimeistään kattoon.

Viikonlopun todellisia urakoitsijoita olivat Jarkko Martikainen ja Paleface, jotka esiintyivät tapahtumassa lukuisia kertoja. Martikainen ja Paleface osallistuivat myös työväenlauluseminaariin, jossa keskusteltiin työväenmusiikin historiasta ja nykypäivästä. Niinikään Ninni Poijärvi ja Tero Vesterinen nähtiin lavalla useampaan otteeseen.

Kirjaslammen legendaariset yöyhteislaulut huipensivat tapahtuman. Laululle omistautuneet ihmiset kerääntyivät Kirjaslammen uimalalle laulamaan lyhdyin valaistun lammen rantaan. Tunnelma oli runollinen ja kaunis, täydellinen päätös hienolle viikonlopulle.

Lauantai oli lähes loppuunmyyty.

SUNNUNTAINA Kirjaslammella vietettiin vielä koko perheen tapahtumaa täpötäydellä tanssilavalla. Esiintymässä oli vatsastapuhuja Sari Aalto, jonka jälkeen nähtiin nukketeatteriesitys Kirjaslammen soittoniekat, jonka Työväen Musiikkitapahtuma toteutti yhdessä Valkeakosken kaupunginteatterin näyttelijäyhdistyksen kanssa.

Kuvia tapahtumasta osoitteessa www.valmu.com/galleria.