Etusivu » Uutiset » Työväen Musiikkitapahtumassa aatteen ja laulun paloa

Työväen Musiikkitapahtumassa aatteen ja laulun paloa

16.07.2012

Valkeakoskella järjestettävä koko kansan festivaali täyttää 40 vuotta

Työväen Musiikkitapahtuma juhlii pyöreitä vuosia ensi viikolla Valkeakoskella. Festivaalilla esiintyvät myös muun muassa Michael Monroe, Katri Helena, Apulanta, The Crooked Fiddle Band, Haloo Helsinki!, Jukka Poika, Pariisin Kevät, Koiton Laulu ja Los Elementos sekä Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani. Festivaalin juhlaohjelmisto on katettu solidaarisesti, vihreää sähköä ja lähiruokaa unohtamatta. Tapahtuman jo 40- vuotiaaksi kasvaneita juuria juhlistetaan tietenkin tuomalla esiin myös paljon kantaaottavaa musiikkia ja työväenkulttuuria.

Työväenlauluja lauletaan karaokena Pam-lavalla sekä legendaksi kasvaneissa Yöyhteislauluissa Kirjaslammen uimalassa. Perjantaina 27.7. järjestettävissä festivaalin avajaisissa esiintyy Harri Saksala yhdessä tapahtuman taiteellisena johtajanakin vuosia toimineen Jani Uhleniuksen kanssa. Modernia asennetta ja aatetta tapahtumaan tuovat muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivät sekä Tundramatiks. Festivaalin keskustelutilaisuuksissa käsitellään muun muassa globaalin vastuun jakamista, järjestämiskampanjoita sekä työväenliikkeen tulevaisuutta. Festivaalilla esitetään myös Lakko – mykkäelokuva (Eisenstein 1924) muusikko Janne Stormin säestyksellä ja livelooppauksella.

Lauantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman 40v. juhlakonsertissa ”Köyhälistön rumba” esiintyvät Koiton Laulu sekä Los Elementos. Konsertin yhteydessä esiintymisen tekee myös legendaarinen laulu- ja soitinyhtye Songilo. Tapahtuma kutsuu ilmaiseen konserttiin kaikki vuosien varrella festivaalin järjestely-, työ-, talkootehtävissä tai esiintyjänä toimineet. Tilaisuudessa on myös kakkutarjoilu.

Tapahtuman ohjelmistoon viimehetken täydennyksiä

Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmistoa on vielä täydennetty tapahtuman alla. Viimeisimpinä lisäyksinä tapahtumassa nähdään muun muassa 2011 Talent Suomi – ohjelmastakin tuttu DJ Preal sekä ”Travel in Music” -bloginsa myötä julkisuuteen noussut Eva & Manu. Työväen Musiikkitapahtuman liput ovat ennakkoon myynnissä tapahtumatoimistolla sekä Tiketissä. Myös monet ammattiliitot tukevat jäsentensä osallistumista festivaalille.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 26.-29.7.2012.

Työväen Musiikkitapahtuma 28.–31.7.2016

  • Yhteistyössä: