Etusivu » Uutiset » Työväen Musiikkitapahtumassa riitti hellettä, kävijöitä ja tunnelmaa

Työväen Musiikkitapahtumassa riitti hellettä, kävijöitä ja tunnelmaa

27.07.2014

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin musiikin ja auringon riemua torstaista sunnuntaihin. Festivaali järjestettiin tänä vuonna jo 43. kerran, ja tapahtuma-alueena palveli viime vuosien tapaan UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon historiallinen miljöö Valkeakosken keskustassa.

Festivaalilauantain aluksi kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja työelämästä Ammattiliitto Pron Ain laulain työtäs tee! -tilaisuudessa. Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoskea ja varapuheenjohtaja Kalle Hyötystä, SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasta ja kansanedustaja Sirpa Paateroa sekä Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malista puhuttivat ajankohtaiset teemat: koulutuksen merkitys, työntekijän oikeudet, vuokratyön ongelmat sekä nuorten työllistyminen. Aihepiiriin sopivia lauluja säesti Tumppi Varonen.

Yksi päivän musiikillisista tähtihetkistä koettiin vuoden 2014 solidaarisuusartisti Yonan konsertissa. Yhdeksänhenkisen orkesterinsa kanssa esiintynyt laulajatar valloitti yleisön hurmaavalla välittömyydellään ja kappaleiden kauniilla sävelillä. Artistin mielestä parasta solidaarisuutta on läheisten huomioiminen.

– Hyvässä ilmapiirissä ihmiset jaksavat ajatella kaukokatseisesti ja ojentaa kätensä apua tarvitseville, Yona mietti ennen esiintymistään.

 

Olavi Uusivirralla riitti energiaa

Lauantaina esiintyivät myös argentiinalaisilla tangoillaan ihastuttanut Martín Alvarado, voimallisella musiikillaan säväyttänyt Herra Ylppö & Ihmiset sekä upeasti laulujensa tunnelmaan eläytynyt Jonna Tervomaa. Illan ehkä vauhdikkaimmasta lavaesiintymisestä vastasi Olavi Uusivirta, jonka konsertissa hiki virtasi sekä estradilla että sen edustalla. Keikasta villiintynyt festarikansa sai myös iloita Uusivirran ja Tervomaan yllätysduetosta.

– Aina sitä miettii, että pitäisi joka kerta esiintyä kuin viimeistä päivää. Nyt todellakin tuntuu siltä, että annoin aivan kaikkeni, Uusivirta fiilisteli keikkansa jälkeen.

Työväenmusiikista nautittiin muun muassa Ilmo Korhosen 40-v. taiteilijajuhlakonsertissa sekä Duo Ari Nummisen & Hannu Kellan sekä Kaisa Korhosen esittämänä. Aatteellisia säveliä kuultiin myös Palefacelta.

Helteinen päivä huipentui viimeistään Yöyhteislauluissa, joissa tunnelma oli vertaansa vailla. Kauniit valot hehkuivat Kirjaslammen väreilevässä pinnassa, ja työväen- ja rauhanlaulut kaikuivat lämpimässä kesäyössä.

 

Lasten riemu oli täydellinen päätös festivaalille

Sunnuntaina tapahtuma sai päätöksensä Herra Heinämäen Lato-orkesterin konsertissa, joka hauskuutti lähes tuhathenkistä yleisöä. Festivaali oli kokonaisuudessaan hieno huipennus Valkeakosken kesälle, ja järjestäjät ovat tyytyväisiä auringonpaisteessa vietettyyn tapahtumaan.

– Oli upeaa, että esiintyjät ja talkoolaiset jaksoivat kovasta helteestä huolimatta. Yleisöäkin oli enemmän kuin viime kesänä, jolloin pääsimme lähes 39 000:een, kehui festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

 

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään seuraavan kerran 23.–26.7.2015.

www.valmu.com

  • Yhteistyössä: