Etusivu » Uutiset » Uotisen kaudelle jatkoa Kuopio Tanssii ja Soissa

Uotisen kaudelle jatkoa Kuopio Tanssii ja Soissa

03.04.2012

Jorma Uotinen jatkaa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin taiteellisena johtajana vuoteen 2014 asti.

Kuopio Tanssii ja Soi ry ja Jorma Uotinen ovat tehneet jatkosopimuksen kesän 2014 festivaaliin saakka. Ohjelmatyö vuosille 2013 ja 2014 on jo aloitettu.

– Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin tekeminen on ollut palkitsevaa, toteutan elämäntyötäni. On hienoa, että saan edelleen mahdollisuuden jatkaa festivaalin taiteellisena johtajana. Se on merkki luottamuksesta ja siitä, että kaupunkilaiset, Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin asiakkaat, hallitus ja henkilökunta ovat olleet tyytyväis iä työni tuloksiin, Jorma Uotinen sanoo.

Tuleva kesä on Uotisen johdolla yhdestoista. Pitkäjänteinen, vakiintunut yhteistyö on hyödyttänyt niin rahoituksen kuin kansainvälisten vierailujen järjestämistä.

– Voimme suunnitella ohjelmaa pidemmällä aikajänteellä, jolloin pääsemme vaikuttamaan paremmin muun muassa ulkomaisten ryhmien kiertueaikatauluihin, festivaalin toiminnanjohtaja Anna Pitkänen sanoo.

– Meille on syntynyt erinomainen tiimi. Huipputiimiksi kehittyminen vie vuosia eikä se aina ole mukavaa ja hauskaa. Mutta kun meillä on yhteiset selkeät tavoitteet, tiedämme, mihin olemme menossa, Uotinen jatkaa.

Uotisen kaudella järjestetyt koreografikilpailut, laajentunut koulutustarjonta, taiteilijahaastattelut, jäntevöitynyt oheisohjelmisto sekä yleisön pariin jalkautuminen ovat tuoneet festivaalin ja tanssitaiteen lähemmäksi ihmistä. Uotinen ja Kuopio ovat ottaneet toisensa omikseen.

– Teemme festivaalia yleisölähtöisesti. Tavoitteenamme on saavuttaa erilaisia makutottumuksia. Tässä mittaluokassa emme voi olla vain yhden aiheen festivaali, Uotinen sanoo.

– Emme myöskään perusta festivaalia menneisiin menestyksiin. Tänäkin vuonna meillä on useita kantaesityksiä. Meidän pitää koko ajan tarkastella aikaamme vastaavia muotoja. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös taide ja sen vaikutukset muuttuvat.

Yli 40 vuoden työ Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla on vakiinnuttanut festivaalin paikan kansainvälisenä, korkealaatuisena toimijana. Uotisen kaudella festivaalin tunnettuus on entisestään kirkastunut. Kuopio on tullut yhä halutummaksi esiintymisareenaksi niin vakiintuneille tanssin tekijöille ku in uusille tulokkaillekin.

Festivaalin ohjelmisto syntyy yhteistyössä taiteellisen johtajan ja festivaalin ydintiimin, toiminnanjohtajan ja tuottajan, kesken. Kuopio Tanssii ja Soissa kaikkea toimintaa ohjaavat ydinperiaatteet: korkea taiteellinen ja tekninen taso, uudistuvuus, ennakkoluulottomuus ja avoimuus, yhteiskuntavastuullisuus sekä palvelualttius.

– Yleisö äänestää jaloillaan, joten näitä kriteerejä ei ole varaa unohtaa. Uotisen tehtävänä on rakentaa kanssamme festivaaliohjelmistoa, joka on omaleimainen, elinvoimainen, ajankohtainen ja omalla alallaan suvereeni. Talouden tasapaino tulee niiden myötä, Pitkänen sanoo.

– Olemme iloisia, että saamme jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan.

43. Kuopio Tanssii ja Soi 14.–20.6.2012

http://www.kuopiodancefestival.fi

  • Yhteistyössä: