05.05.2017

Urkuyö ja Aaria: Kari Tikan Luther-ooppera toteutetaan Espoossa reformaation merkkivuoden kunniaksi

Urkuyö ja Aaria -festivaali tuottaa reformaation merkkivuoden kunniaksi Kari Tikan Luther-oopperan. Ooppera toteutetaan yhteistyössä Espoon seurakuntien kanssa ja se aloittaa tämän kesän festivaalin 1.–8.6.2017 Tapiolan kirkossa. Teos kertoo uskonpuhdistuksen isästä Martti Lutherista ja hänen kamppailustaan hyvän ja pahan välillä.

Oopperan parissa 1960-luvun lopulta lähtien työskennelleelle Kari Tikalle ajatus tehdä ooppera uskonpuhdistajasta oli äärimmäisen henkilökohtainen.

  • Martti Luther alkoi vahvasti kiinnostaa ja puhutella minua 1990-luvulla. Luin kymmeniä ja kymmeniä kirjoja, sekä Lutherin omia kirjoituksia että kirjoituksia hänestä. Tajusin, että minullahan oli ollut ihan samanlaisia kamppailuja, samanlaista etsintää ja samanlaisia löytöjä kuin nuorella Martilla. Tärkeimmäksi kysymykseksi oli noussut minulle pelastuminen yksin Jumalan armosta ilman ihmistekoja, ansioita tai ratkaisuja”, kertoo Tikka oopperan tekemiseen johtaneesta prosessista.

Lutherin elämä ja sanoma muotoutui 1990-luvun lopulla oopperaksi, jossa kohtausten väleissä on Lutherin omia virsiä yleisön laulamana. Tikan mukaan oopperassa on kaksi pääteemaa; ihmiskunnan ikuinen kuolemantanssi Saatanan ja tuhon voimien johdolla, mutta ennen kaikkea Jumalan sanan voima ja voitto tuhon voimista.

Teos toteutettiin ensimmäisen kerran Jussi Tapolan ohjaamana Suomen Kansallisoopperan tuotantona, ja se kantaesitettiin vuonna 2000 Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Sen jälkeen sitä esitettiin menestyksellä ympäri Suomea sekä Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Ooppera toteutetaan Urkuyö ja Aariassa uutena produktiona Juulia Tapolan ohjauksessa. Hän toimi Luther-oopperan ensimmäisessä produktiossa isänsä Jussi Tapolan ohjausassistenttina ja tekee nyt oopperasta tähän aikaan sovitetun tulkinnan.

  • Haluan tuoda esille, miten Lutherin sanoma voi avautua tämän päivän ihmiselle. Oopperan tapahtumissa kohtaavat nykyhetki ja Lutherin aikakausi, Juulia Tapola kertoo.

Oopperassa esiintyvät Elja Puukko (baritoni) Lutherina, Emriikka Salonen (sopraano) Lutherin vaimona Katharina von Borana ja Aki Alamikkotervo (tenori) Saatanana. Muissa rooleissa laulavat Hannu Jurmu (tenori), Alina Koivula (sopraano) ja Jussi Merikanto (basso). Oopperaesityksen johtaa Erkki Lasonpalo ja orkesterina soittaa Feste Burg Ensemble. Luther-kuorossa on laulajia pääkaupunkiseudun kuoroista. Kuoron valmentavat kuoromestari Tatu Erkkilä ja Erkki Korhonen. Oopperan visualisoinnista vastaavat Juulia Tapola, Anna Kontek ja Suvi Saari. Osa puvustuksesta ja lavastuksesta toteutetaan Omnian oppilastöinä.

Ooppera kytkeytyy reformaation merkkivuoden lisäksi Suomi100 -juhlavuoteen. Reformaation seurauksena alkoi 500 vuotta sitten muodostua suomalainen kansallinen identiteetti. Juhlavuoden ”Yhdessä”-teemaa toteutetaan yhteistyössä tekemisen sekä vuorovaikutteisen yhteisöllisyyden lisäämisen kautta. Yleisö pääsee esityksissä osallistumaan oopperan sisältämien Lutherin virsien laulamiseen.

Ennen oopperaesityksiä pidetään Luther tutuksi -tilaisuus kirkon viereisessä Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa, jossa keskustelemassa ovat mm. säveltäjä Kari Tikka teologian tohtori Jussi Koivisto ja taiteellinen johtaja Erkki Korhonen.

Luther-oopperaa ovat tukeneet Espoon seurakunnat, Espoon kaupunki, Espoon hiippakunta, Espoon seudun kulttuurisäätiö, Kirkkohallitus, Kuntien takauskeskus ja Kuntarahoitus.

 

Esitykset

To 1.6. klo 19.30 ensi-ilta

Pe 2.6. klo 19.30 II esitys

To 8.6. klo 19.30 III esitys

 

Tapiolan kirkko (Kirkkopolku 6, Espoo)

Esitysten kesto on n. 2 t 30 min.

Liput

25/10 € (peruslippu/opiskelijat ja lapset), sis. palvelumaksut

lippu.fi ja ovelta tuntia ennen

www.urkuyofestival.fi

Urkuyö ja Aaria järjestetään 1.6.-31.8.2017.