Etusivu » Uutiset » Urkuyö ja Aaria valmistautuu 25. juhlavuoteensa

Urkuyö ja Aaria valmistautuu 25. juhlavuoteensa

31.08.2009

Urkuyö ja Aaria -festivaali keräsi tänä kesänä Espoon tuomiokirkossa pidettyihin 13 yökonserttiin yhteensä 3000 kuulijaa. Suurimman suosion saivat Camilla Nylundin ja Jorma Hynnisen konsertit sekä Tapiolan Kamarikuoron solisteineen esittämä Einojuhani Rautavaaran Vigilia.

Kesän aikana festivaalilla kuultiin lisäksi muun muassa J.S. Bachin kantaatteja EMO Ensemblen ja Kuudennen kerroksen esittämänä, Henry Purcellin lauluja Tuuli Lindebergin ja Battalian konsertissa ja Felix Mendelssohnin urkumusiikkia. Ohjelmassa oli myös paljon suomalaisten säveltäjien laulumusiikkia, muun muassa Aulis Sallisen Neljä laulua unesta -sarja, jonka urkuri Markku Mäkinen oli sovittanut sopraanolle ja uruille.

Urkuyö ja Aaria toteutti tänä kesänä ensimmäistä kertaa bussikuljetuksen konserttien jälkeen Etelä-Espoon kautta Helsinkiin, joka sai julkisen liikenteen varassa olevilta konserttikävijöiltä paljon kiitosta.

Juhlavuosi Tapiolan kirkossa

Urkuyö ja Aaria viettää 25. juhlavuottaan 3.6.–7.9.2010. Juhlavuoden festivaali tulee olemaan poikkeuksellinen tapahtuman historiassa, sillä se joudutaan pitämään kokonaan Tapiolan kirkossa vakituisen konserttipaikan Espoon tuomiokirkon remontin vuoksi. Myös konserttien alkamisaika kokee ensi kesäksi muutoksen, sillä torstaikonsertit Tapiolan kirkossa alkavat jo klo 21.

Espoon tuomiokirkko saa remontissa myös uudet romanttistyyliset urut. Urkuyö ja Aaria palaa vanhaan konserttipaikkaansa kesäksi 2011 ja uudet urut ovat siellä käytössä 2012.

Juhlavuoden aloittaa 3. kesäkuuta Joseph Haydnin Luominen-oratorio, jonka esittävät Tapiola Sinfonietta ja Dominante solisteinaan Kaisa Ranta, sopraano, Jussi Myllys, tenori ja Tuomas Pursio baritoni. Teoksen johtaa Kari Tikka. Festivaali huipentuu Soile Isokosken konserttiin Helsingin Temppeliaukion kirkossa 7. syyskuuta.

Urkuyö ja Aarian taiteellisena johtajana jatkaa kapellimestari Kari Tikka. Juhlavuoden ohjelma julkistetaan tammi-helmikuussa 2010.

http://www.urkuyofestival.fi

  • Yhteistyössä: