08.09.2015

Urkuyön ja Aarian 30. kesäyön konsertit olivat täynnä juhlatunnelmaa

Urkuyön ja Aaria juhli 30. juhlavuottansa koko kesän ajan monipuolisella ja juhlatunnelmaa täynnä olevalla ohjelmalla. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin ilmaistilaisuuksia sekä myönnettiin kunniajäsenyyksiä ja lahjalippuja. Festivaalilla oli yhteensä 3500 kävijää.     

Juhlavuoden festivaalin avajaiskonsertissa Cantores Minores -poikakuoro ja Suomalainen barokkiorkesteri solisteineen esittivät Espoon tuomiokirkon täyttäneelle yleisölle barokkimestareiden musiikkia festivaalin ja Cantores Minoresin johtajan Hannu Norjasen johdolla. Juhlavuosiaan viettävän Jean Sibeliuksen musiikista saatiin nauttia useassa konsertissa. Helena Juntusen, Johanna Rusanen-Kartanon ja Tommi Hakalan tulkinnat Sibeliuksen lauluista saivat ihastuneen vastaanoton kesäöiden konserttien yleisöltä. Lohjan kaupunginorkesterin Hannu Norjasen johdolla soittama Rakastava-sarja ja Ville Urposen, urut, ja Aale Lindgrenin, englannintorvi, tulkinta Tuonelan joutsenesta kuuluivat myös kesän helmiin. Kansallisoopperan orkesterin vierailukonsertissa kuultiin Ville Matvejeffin johtamana vaikuttavat tulkinnat Sibeliuksen Pélleas ja Mélisande -sarjasta ja Arnold Schönbergin Verklärte Nachtista sekä Lilli Paasikiven laulamasta Metsäkyyhkyn laulusta.

Keski-Pohjanmaan tangoihm Guardia Nueva -orkesteri hurmasi kapellimestarinsa Raimo Vertaisen ja sopraano Mari Palon kanssa raikkaalla esiintymisellään ja tulkinnoillaan Astor Piazzollan musiikista ja suomalaisista hengellisistä sävelistä. Kesän kohokohtiin kuuluivat myös Lontoon St Paulin katedraalin urkurin Simon Johnsonin taiturillinen konsertti ja vanhan musiikin yhtyeen Opus X:n 20-vuotisjuhlakonsertti elokuussa. Festivaalin monipuolinen ohjelma sisälsi myös mm. Claude Debussyn Tuhlaajapoika-oopperakantaatin urkusäestyksellisen sovituksen ensiesityksen ja Suden aika -lauluyhtyeen raikkaita kansanmusiikkisovituksia Siionin virsistä.

Juhlafestivaali huipentui Soile Isokosken ja Ilkka Paanasen upeaan konserttiin Espoon tuomiokirkossa elokuun lopun lämpimässä kesäillassa. Loppuunmyyty konsertti kuultiin myös Ylen taltioimana Yle Radio 1:ssä, kuten myös kolme muuta festivaalin konserttia.

Juhlavuoden kunniaksi ilmaistilaisuuksia, kunniajäsenyyksiä ja lahjalippuja

Kolmannenkymmenennen juhlafestivaalin ilmaistilaisuudet saivat kiittävän vastaanoton runsaslukuiselta yleisöltä. Kesän aloittaneessa yleisöseminaarissa tutkijaprofessori Minna Huotilainen luennoi musiikin merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Tilaisuus järjestettiin Sellosalissa yhteistyössä Suomen Aivosäätiön kanssa. Jo perinteeksi muodostuneissa Juhannusiltamissa yhteislaulut tilaisuuden juontaneen Kari Tikan johdolla ja kesäistä musiikkiohjelmaa esittäneet Espoon musiikkiopiston kansanmusiikkiyhtye Emon kamut, laulajat Katariina Heikkilä ja Henri Tikkanen, pianisti Maija Weitz ja kanttori Eeva-Liisa Malmgren saivat yleisön lämpimään juhannustunnelmaan kesäsateesta huolimatta.

Juhlavuoden kunniaksi Urkuyö ja Aaria ry myönsi kunniajäsenyyden viidelle yhdistykseen ja tapahtumaan merkittävällä tavalla vaikuttaneelle henkilölle. Kunniajäsenyyden saivat Urkuyö ja Aaria -festivaalin taiteellisena johtajana toiminut kapellimestari ja säveltäjä Kari Tikka, kaupunkineuvos Marketta Kokkonen, urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi, laulutaiteilija ja professori Jorma Hynninen sekä oopperalaulaja Nicolai Gedda.

Festivaali lahjoitti 30-vuotissynttäreitään tänä vuonna viettäville espoolaisille yhden lahjalipun juhlakesän konsertteihin. Lahjalipun lunasti muutama 30-vuotias espoolainen kesän aikana. Festivaali palkitsi myös vuodesta 1986 lähtien lähes kaikissa konserteissa käyneen konserttivieraan vapaalipuilla juhlakesän festivaalille.

2.6.–27.8. vietetyllä festivaalilla oli yleisöä yhteensä 3500.

Vuoden 2016 avajaiskonsertissa Tapiola Sinfonietta

Seuraava Urkuyö ja Aaria -festivaali järjestetään 2.6.–25.8.2016. Festivaalin avajaiskonsertissa esiintyy Tapiola Sinfonietta. Ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan helmikuussa 2016.

www.urkuyofestival.fi