24.07.2019

Uudenkaupungin Crusell-viikko alkaa käyrätorven ja kirkonkellojen yhteissoitolla lauantaina 27. heinäkuuta

Jo 38. kertaa järjestettävä Crusell-viikko alkaa ensi lauantaina 27.7. Uudessakaupungissa. Korkealaatuisesta puupuhallinmusiikista tunnetun kansainvälisen musiikkifestivaalin teemana on tänä vuonna fantasia, joka näkyy ja kuuluu konserttien ohjelmistossa.

Festivaalin suunnittelusta ja tuotannosta toista kertaa vastaava toiminnanjohtaja Petri Hatakka tuntee olonsa suhteellisen rauhalliseksi. ”Monessa asiassa olo on viime vuotista varmempi. Saamme tänne jälleen upeita muusikoita kotimaasta ja eri puolilta Eurooppaa, joten tulossa on varmasti korkeatasoinen ja unohtumaton viikko. Olemme myös pyrkineet tekemään uudistuksia, jotta entistä useampi uusikaupunkilainen tai täällä vieraileva turisti tuntisi viikon omakseen,” Hatakka summaa viikon ennakkotunnelmia.

Crusell-viikko alkaa pääsymaksuttomalla Avajaispuhalluksella Uudenkaupungin torilla lauantaina 27.7. klo 12.00. Ohjelmassa on mm. Jiri Parviaisen Natura 1 -teos, joka on sävelletty hieman erikoisemmalle kokoonpanolle: käyrätorvelle ja kirkonkelloille. Esiintymässä on myös kehuttu lyömäsoitinyhtye Osuma, joka esiintyy myös Täysosuma-konsertissa klo 18.00 Uudenkaupungin työväentalolla. Konsertissa on luvassa yhdysvaltalaisen nykylyömäsoitinmusiikin (mm. Steve Reich, Austin Wrinkle, G.H. Green) lisäksi sovituksia Astor Piazzollan tangosävellyksistä. Osuma Ensemblen kanssa on esiintymässä huilisti Saara Lehtinen.

Crusell-viikko jatkuu sunnuntaina 28.7., jolloin esitetään kolme konserttia. Ensimmäinen näistä on Uudenkaupungin Uuden kirkon Juhlamessu klo 10.00, jossa kuullaan mm. Eduard Adolf Todin fantasiakappale Wie schön leuchet der Morgenstern, jonka esittävät Kari Vuola (urut) ja Crusell-viikon taiteellinen johtaja Tuulia Ylönen (klarinetti).

Lapsiperheille on tarjolla helposti lähestyttävä konsertti, jossa Täti Monika ja Pingviiniorkesteri esittävät suosituimpia lastenlauluja, joita yleisökin pääsee mukaan laulamaan. Pingviiniorkesterin soittajina toimivat Turun filharmonisen orkesterin muusikkoja. Terhi Lehtovaara puolestaan vastaa laulusta ja leikeistä. Konsertti järjestetään klo 16.00 Työväentalolla.

Konsertit jatkuvat Uudessa kirkossa klo 18.00 Urkufantasiaa-konsertilla, jossa kuljetaan musiikin aikakausista ja tyylilajeista toiseen. Barokkia edustavat J.S. Bach ja Alessandro Marcello, romantiikkaa Eduard Adolf Tod ja Robert Schumann sekä modernismia Gordon Jacob ja Francis Poulenc. Konsertin esiintyjinä ovat viime vuonna Crusell-viikolla ihastuttanut puhallinkvintetti 60°, pianisti Emil Holmström ja urkuri Kari Vuola.

Kirkkokonserttien sarja jatkuu maanantaina 29.7. klo 18.00 Vanhan kirkon konsertilla Nuoret mestarit ja vanhat klassikot. Konsertissa nykysukupolven muusikot tulkitsevat Mozartin, Crusellin ja Brahmsin teoksia. Toimittaja Heikki Valsta esittelee konsertit Vanhassa kirkossa.

Maanantai-illalla esitetään ensimmäistä kertaa Crusell-viikon historiassa videopelimusiikille pyhitetty konsertti. Suositun Game Music Collective -orkesterin riveistä koottu pienyhtye Game Music Collective Band soittaa konsertissa musiikkia mm. Final Fantasy, Halo ja The Elder Scrolls -pelisarjoista. Konsertti alkaa klo 21.00 Kulttuurikeskus Crusellissa.

Näiden konserttien lisäksi nuoret muusikot esiintyvät Päivän puhalluksissa sunnuntaista 28.7. alkaen Crusell-viikon jokaisena päivänä klo 12.00 Uudenkaupungin torilla. Suositut Päivän puhallukset ovat yleisölle pääsymaksuttomia konsertteja.

Liput Crusell-viikolle on saatavilla Lippu.fi:n toimipaikoista kautta maan sekä Uudenkaupungin matkailutoimistosta. Konserttien ovimyynti avataan konserttipaikoilla noin puoli tuntia ennen konsertin alkua.

www.crusell.fi